Takaisin DigPubin kotisivulle 3 AKATEEMINEN JULKAISEMINEN

Seuraava Edellinen Alkuun
Seuraava Edellinen Alkuun


  • 3 AKATEEMINEN JULKAISEMINEN

  • 3.1 Akateeminen kommunikointijärjestelmä
  • 3.2 Kohti elektronista tiedonvälitystä
  • 3.2.1 Nykymenetelmien epäkohtia
  • 3.2.2 Elektroniset arkistot
  • 3.2.3 Erilaiset muutostarpeet
  • 3.3 Elektronisen julkaisemisen etuja
  • 3.4 Elektronisen julkaisemisen ongelmia
  • 3.5 Muutokset kustannusrakenteessa
  • 3.6 Arviointimenettely verkossa
  • 3.7 Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisut
  • 3.8 Yhteenveto


    3 AKATEEMINEN JULKAISEMINEN

    Akateemisella julkaisemisella tarkoitetaan lähinnä tieteellisten teosten julkaisemista akateemisessa ympäristössä. Akateeminen julkaiseminen eroaa muusta julkaisutuotannosta ehkä selvimmin rajallisen ja kapea-alaisenkin lukijakuntansa ansiosta. Akateemisten henkilöiden motivaationa tutkimustuloksien julkaisemiseen on mahdollisimman suuren lukijakunnan tavoittaminen suhteellisen pienestä akateemisesta yhteisöstään. Tämän tulisi myös tutkijoiden mielestä tapahtua mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, jotta akateemisiin julkaisuihin oleellisesti liittyvä tutkijoiden välinen interaktiivisuus olisi mahdollista ja hyödyntäisi jatkotyöskentelyä. Nopeampi julkaisukanava vaikuttaisi tutkijoiden tuottavuuteen tai ainakin antaisi paremman mahdollisuuden sen osoittamiseen.

    Tässä luvussa kerrotaan yleistä akateemisesta kommunikointijärjestelmästä sekä tutkijoihin kohdistuvasta paineesta julkaista tutkimuksia ja siitä mahdollisesti aiheutuvista ongelmista. Erilaiset tekniset apuvälineet, kuten tietokone ja siihen liittyvät ohjelmistot, ovat jo osaltaan muokanneet perinteistä akateemista tiedonvälitystä lyhentämällä sekä tiedon välittämiseen että sen käsittelyyn kuluvaa aikaa. Tietokoneverkkojen avulla on voitu myös laajentaa akateemisten julkaisujen lukijakuntaa välittämällä julkaisutietoja yhä laaja-alaisemmin. Tästä johtuen onkin huomattu julkaisujen tallentamisen elektroniseen muotoon lisäävän niiden käyttöarvoa ja vaikutusmahdollisuuksia. Seuraavassa on käsitelty elektronisista julkaisuista nykyisin käytössä olevia julkaisumenetelmiä ja niiden epäkohtia. Kansainväliset tietoverkot tarjoavat maailmanlaajuisen julkaisukanavan myös akateemisille julkaisuille. Niiden välityksellä voitaisiin yhä enemmän toteuttaa myös akateemiseen julkaisemiseen oleellisesti liittyvää arviointia, koska nopea tiedonsiirto tietoverkon avulla mahdollistaa laaja-alaisen ja interaktiivisen kanssakäymisen julkaisuihin liittyen. Tämän luvun loppuun on lisäksi liitetty kuvaus Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisuista, joita kartoitettiin haastattelemalla amanuenssi Mirja Tervoa ja lehtori Mauri Leppästä, jotka ovat osallistuneet laitoksen julkaisuihin liittyviin toimintoihin.

    3.1 Akateeminen kommunikointijärjestelmä

    Yliopistojen tärkeimpänä tehtävänä on kautta aikojen ollut tieteellisen toiminnan dokumentoiminen ja julkaiseminen. Yliopistojen toimesta tapahtuvaa tiedonvälitystä kutsutaan akateemiseksi kommunikointijärjestelmäksi ja se perustuu pitkälti dokumentoituun kommunikointiin, johon sisältyvät tieteelliset tutkimukset, löydöt, teoriat, tulkinnat, kokeet ja kerätyt tosiasiat. Nämä akateemisen kommunikointijärjestelmän tulokset julkaistaan yleensä eri muotoisina kirjoituksina (kirjoina ja artikkeleina) tai raportteina. Lisäksi kommunikointijärjestelmä tuottaa lukuisia erilaisia epävirallisempia tuloksia kirjoituksina, joita ei julkaista (kirjeinä, papereina ja erilaisina muistioina), sekä kirjaamattomina keskusteluina. (Osburn, 1989)

    Akateemisen kommunikointijärjestelmän keskeisimpänä tuloksena on tieteellisten tutkimustulosten raportointi. Sen yhtenä tärkeänä tarkoituksena on saavutettujen tuloksien julkistaminen ja asettaminen muiden arvioitavaksi. Oleellisen osan akateemisesta kommunikointijärjestelmästä muodostaakin tutkimusraporttien arviointi (peer review), jossa tietyn alan asiantuntijat validoivat ja arvioivat alan tutkijan tai opiskelijan tuotoksia. Nämä viralliset arvioinnit edeltävät myös tieteellisten artikkeleiden julkaisemista, jolloin tutkimustulokset asetetaan laaja-alaiseen arviointiin ennen niiden hyväksymistä. Voidaankin sanoa, että kommunikoinnin ollessa tieteen oleellinen osatekijä, sen tärkein ilmaisumenetelmä on julkaiseminen. (Osburn, 1989)

    Tieteellinen ja akateeminen julkaiseminen noudattaa tarkkaa julkaisujen tarkastus- ja hyväksymismenettelyä, koska sen päätavoitteena on tutkimuksen ja tieteen edistäminen. Koska julkaisut asetetaan lukijakunnan kritisoitavaksi, akateemiselle julkaisemiselle on aina ollut luonteenomaista sen kollektiivisuus, kumulatiivisuus ja yhteistyöhön perustuva tutkimustuloksista tiedottaminen. Kollektiivisuus kuvaa myös akateemisen julkaisemisen kaksisuuntaisuutta: lukijat eivät ole passiivisia tiedon vastaanottajia, vaan osallistuvat julkaisujen arviointiin. Kumulatiiviseksi julkaisemisen tekee aiempien tutkimustuloksien hyödyntäminen. Julkaisemisen keskeisenä motiivina onkin ollut interaktiivinen tutkimustuloksien vaihtamisen periaate, joka on tärkeää akateemisen tutkimuksen kehittymiselle. (Harnad, 1992)

    Harnad (1995c) käyttää artikkeleissaan akateemisesta julkaisemisesta nimitystä 'esoteerinen', joka kuvaa hyvin akateemisen julkaisutuotannon sisällön ja kohderyhmän tiettyyn, kapea-alaiseenkin tieteenhaaraan erikoistunutta luonnetta. Tällaiset luonteeltaan esoteeriset julkaisut eroavat muusta julkaisutuotannosta myös siten, että julkaisujen kirjoittajat eivät saa rahallista korvausta työstään ja julkaisujen markkinat ovat lukijamäärältään todella suppeat tieteellisen sisältönsä ansiosta. Akateemiset julkaisijat eivät hyödy rahallisesti kirjoituksistaan, vaan he ovat jopa halukkaita maksamaan ylimääräisiä kustannuksia lukijakuntansa saavuttamiseksi lähettämällä esijulkaisuja artikkeleistaan niitä haluaville tai nopeuttaakseen työnsä julkaisemista.

    Miksi sitten akateemiset julkaisijat ovat valmiita uhrauksiin töidensä julkaisemiseksi? Heille julkaiseminen on enemmänkin välitavoite kuin korvaus tekemästään työstä. Harnad (1995c) nimeää kaksi väittämää, joihin akateeminen/tieteellinen palkkiojärjestelmä perustuu. Ensimmäinen väittämä 'julkaise paljon' saattaa julkaisumäärään liittyvien paineiden kustannuksella jättää taka-alalle julkaisemisen todellisen tavoitteen eli julkaisujen korkeatasoisuuden ja laadukkuuden. Toisen väittämän 'julkaise vaikuttavia töitä' kvantitatiivisena mittarina pidetään usein sitä, miten usein julkaisuja luetaan tai niihin viitataan. Kuitenkin todellisena tavoitteena on julkaista töitä, joilla voidaan tehdä vaikutus tutkija-kolleegoihin ja heidän työhönsä sekä tulevaisuuden tutkimussuuntauksiin, ja joista voi hyötyä koko ihmiskunta. Sen lisäksi, että tutkijat pyrkivät julkaisuillaan etenemään urallaan, he myös toivovat antavansa oman ratkaisevan panoksensa ihmiskunnan tietämykseen. Tämä onkin oleellinen ero muuhun, ei-tieteelliseen julkaisutuotantoon verrattuna: julkaisujen tavoitteena ei ole yksilöiden lukumieltymysten tavoittelu, vaan jopa maailmanlaajuisten, tiede-elämään käänteentekevien tutkimustuloksien julkituominen.

    Akateemisten julkaisujen julkaisuprosessiin liittyy vaiheita, jotka liittyvät oleellisesti sen erityispiirteisiin. Denningin ja Rousin (1995) mukaan perinteisessä, paperijulkaisun tuottavassa julkaisuprosessissa akateeminen teksti etenee kuvassa 2 esitettyjen vaiheiden kautta julkiseksi. Valmisteluvaiheen jälkeen tekijä luovuttaa tekstin toimittajalle. Ennen julkaisemista teksti käy läpi tarkistus- ja korjaamisvaiheen, jolloin tekstin sisältöä arvioidaan ja tarvittaessa muutetaan. Kun teksti on hyväksytty, se on valmis julkaistavaksi. Tällöin teksti julkaistaan ja siitä jaetaan kopioita lukijoille. Akateemisille julkaisuille on tyypillistä myös julkaisuprosessin viimeinen vaihe eli arkistointi ja indeksointi, jolloin julkaisu siirretään säilytettäväksi tieteellisiin kirjastoihin ja siitä tallennetaan hakutiedot kirjaston rekistereihin.

    Kuva 2. Perinteisen akateemisen julkaisemisen prosessimalli (Denning & Rous, 1995).

    Julkaisemiseen liittyy oleellisesti myös tekijänoikeudelliset seikat, jotka ovat lakisäätöisiä ja siten vaihtelevat eri maiden välillä. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että kuvassa 2 esitetyissä julkaisprosessin vaiheissa tekijänoikeuksien siirtyminen tekijältä julkaisijalle tapahtuu yleensä hyväksymisvaiheessa. Tällöin tekijä oikeuttaa julkaisijan käyttämään teostaan kaikenlaiseen opetukselliseen tai tieteelliseen tarkoitukseen julkaisijan tieteellisessä yhteisössä. Tarkemmat tekijänoikeudelliset yksityiskohdat määräytyvät voimassaolevien lakien mukaan. Teoksen patentti- ja uudelleenkäyttöoikeus säilyvät kuitenkin aina tekijällä.

    3.2 Kohti elektronista tiedonvälitystä

    Tietokoneen käyttöönotto aloitti uuden sukupolven akateemisissa ympäristöissä. Yleisesti tietokoneen mukanaan tuomista eduista ja muutoksista tiedon käsittelyyn voidaan mainita, että sen avulla pystytään toteuttamaan useita tehtäviä nopeasti ja samanaikaisesti. Lisäksi suuret tietomassat voidaan tallentaa yhtenäiseen ja ylläpidettävään muotoon ja erilaisten tietojoukkojen yhdistäminen on mahdollista. Nämä seikat ovat oleellisesti vaikuttaneet tiedon hallintaan ja samalla edistäneet tiedonsiirtoa eri organisaatioiden välillä. Koska kommunikoinnin perustana oleva tieto saadaan tietokoneen avulla hallittavampaan muotoon, tietokoneen käyttöönotto on vaikuttanut myös akateemiseen kommunikointijärjestelmään. Osburnin (1989) mukaan tietokoneen käyttöönotto on tiivistänyt kommunikointijärjestelmää lyhentämällä eri tekijöiden välisiä vaikutuskanavia.

    Jotta julkaiseminen on mahdollista muuttaa perinteisestä paperimuodosta yhä enemmän elektroniseksi, on pystyttävä osoittamaan uuden, käyttöönotettavan julkaisumenetelmän hyödyllisyys ja sen mukanaan tuomat edut. Tässä luvussa viitataan tutkimuksiin, joiden mukaan elektroninen julkaiseminen parantaa huomattavasti akateemista kommunikointijärjestelmää ja varsinkin sen keskeisintä osaa eli julkaisemista.

    Akateemisen julkaisutuotannon lisääntyminen ja elektronisten laitteiden nopeasti kasvava toimintakapasiteetti ja saatavuus ovat yhdessä asettaneet muutospaineita akateemiselle julkaisujärjestelmälle. Yleisesti ajatellaan, että muutos tulee tapahtumaan vähitellen muutaman elektronisen julkaisun ilmestymisen, lisääntyneen sähköpostin ja ftp-arkistojen käytön seurauksena. Odlyzko (1994) arvioi artikkelissaan muutoksen tapahtuvan huomattavasti rajummin niin, että perinteiset akateemiset julkaisut ovat hävinneet 10 - 20 vuoden kuluttua. Toisenlaisen arvion on kuitenkin esittänyt Harnad (1995c), joka artikkelissaan esittämänsä toteamuksen perusteella uskoo elektroniseen julkaisemiseen siirtymisen onnistuvan vaikka yhdessä yössä, kun kaikki julkaisijat vain siirtyisivät julkaisemaan tietoverkon välityksellä. Tässä olettamuksessa ei ole huomioitu niitä lukuisia teknisiä ja inhimillisiä tekijöitä, jotka hidastavat ratkaisevasti perinteisten julkaisumenetelmien muuttamista. Muutosprosessiin kuuluu oleellisesti uuden julkaisumenetelmän valmisteleminen ja käyttöönottaminen, joka vaatii aikaa toteutuakseen. Kuitenkin, jos ainakin kaikki uuteen julkaisumenetelmään tarvittavat tekniset osatekijät ovat käyttöä vaille valmiina, sen käyttöönottaminen on periaatteessa mahdollista vaikka yhdessä yössä.

    Maailmanlaajuisesti akateemisten julkaisujen määrä on kasvanut Odlyzkon (1994) mukaan eksponentiaalisesti siten, että julkaistujen tieteellisten artikkeleiden määrä on kaksinkertaistunut joka 10. - 15. vuosi viimeisen kahden vuosisadan aikana. Julkaisujen määrä tulee varmasti kasvamaan huomattavasti nopeammin tulevaisuudessa uusien elektronisten julkaisumenetelmien ansiosta. Tieteellisten julkaisujen keskeisin kohderyhmä on akateemiset tutkijat ja heidän asenteitaan alansa julkaisuja kohtaan on myös kartoitettu eri tutkimuksissa. Schauderin (1994) mukaan akateemisista tutkijoista kirjailijoina ja lukijoina on tehty tilastollista tutkimusta Australiassa, USA:ssa ja Englannissa. Näiden tutkimusten mukaan 95 % tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että toisten kirjoittamat artikkelit olivat tärkeitä. 82 % osallistuneista vastasi, että artikkelien julkaiseminen on tärkeää urakehityksen edistämiseksi. 75 % lukisi elektronisessa muodossa saatuja artikkeleita mieluummin paperitulosteena kuin näytöltä. Lisäksi tutkimuksen mukaan 4 % piti rahallisen vastikkeen saamista tärkeänä kirjoittamistaan artikkeleista. Nämä tulokset tukevat sitä akateemisen julkaisemisen perusasetelmaa, että julkaistut tieteelliset artikkelit ovat edellytys uuden tutkimuksen tekemiseen. Samalla julkaiseminen on keskeisin tapa tutkijoiden työn tuloksien julkistamisesta oman yhteisönsä ulkopuolelle.

    Tietokoneiden käyttöönoton myötä on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota tiedonsiirtonopeuksien ja -mahdollisuuksien kehittämiseen. Elektroniseen muotoon tallennettujen dokumenttien siirtämisestä paperimuodossa eri organisaatioiden välillä on yhä useammassa yhteisössä siirrytty tietoliikenneyhteyksien hyödyntämiseen, joiden välityksellä dokumentit on mahdollista siirtää elektronisessa muodossa paikasta toiseen. Lyhyiden etäisyyksien tietoverkoista on viime vuosina tekniikan kehittyessä yhdistetty yhä laajempia, koko maan kattavia yhteyksiä, kunnes tämän vuosikymmenen vaihteessa tietoliikenneyhteydet ympäri maailmaa avautuivat myös yksityisille käyttäjille Internet-tietoverkon ansiosta.

    Julkaisujen siirtomahdollisuus kansainvälistä tietoverkkoa pitkin on huomioitu myös akateemisessa julkaisemisessa. Akateemisten tutkimustulosten ja erilaisten artikkeleiden julkaiseminen maailmanlaajuisessa tietoverkossa on tehokas keino edistää tiedon välittymistä tutkijoiden keskuudessa. Omat artikkelit saa nopeasti ja jopa ilmaiseksi levitettyä ympäri maailmaa ja vastaavasti toisten raportit ovat nopeasti saatavilla. Tämä edistää varsinkin saman aihepiirin parissa työskenteleviä tutkijoita, sillä toisten tulokset ovat nopeasti analysoitavissa ja peilattavissa oman tutkimusaiheen kannalta. Toisaalta elektroniset julkaisut eivät päihitä paperijulkaisuja käyttömukavuudeltaan. Vaikka tietoverkon välityksellä tapahtuva julkaiseminen tapahtuukin nopeimmalla mahdollisella tavalla, lukijoille artikkelin tuoreus saattaa olla jopa toissijainen seikka sen luettavuuden jälkeen. Schrauderinkin tutkimuksesta käy selvästi ilmi rinnakkaisen paperiversion saatavuuden tärkeys: vaikka tietokoneen näytöltä on helppo ja nopea selailla haluttuja dokumentteja, niiden tarkempi tutkiminen halutaan yleensä suorittaa paperiversiosta. Tällöin siis tietoverkko palvelee erinomaisesti ainakin uusien julkaisujen ilmestymisestä ilmoittavana kanavana, jonka jälkeen lukija voi itse valita tyytyykö selaamaan sen sisällön ruudulta vai hankkiiko sen paperiversiona.

    3.2.1 Nykymenetelmien epäkohtia

    Denning ja Rous (1995) mainitsevat perinteiseen akateemiseen julkaisemiseen liittyviä seikkoja, jotka tulisi huomioida toimivan järjestelmän ylläpitämiseksi. Akateemiselle julkaisemiselle on tyypillistä, että suurin osa julkaisuista on kohdistettu saman alan asiantuntijoilta toisille, jotka muodostavat 20 % lukijakunnasta. Loput 80 % ovat muiden alojen asiantuntijoita, joille julkaisuille tyypillisen alakeskeisen tekstin lukeminen tuottaa vaikeuksia. Vaikka vähemmistö artikkeleiden lukijakunnasta muodostuu niistä lukijoista, joille artikkelit ovat tärkeitä oman tutkimuksen edistämiseksi, tieteellisen tutkimuksen tehokas julkaisumenetelmä on edellytys tieteen kehittymisen tehostamiselle. Tärkein tekijä, joka on vaikuttanut uusien julkaisumenetelmien kehittämiseen myös akateemisessa ympäristössä, on perinteisen julkaisumenetelmän hitaus. Julkaisujen kirjoittajat ovat erittäin tyytymättömiä julkaisuprosessin kestoaikaan, joka voi olla jopa useita vuosia.

    Okerson (1991b) nimeää kolme eri tekijää, jotka ovat uhkana perinteiselle akateemiselle julkaisemiselle. Ensimmäisenä tekijänä hän mainitsee julkaisujen ja kirjojen nopeasti kohoavat hinnat, jotka vähentävät niiden kysyntää. Tämä edellyttääkin edullisempien julkaisumenetelmien kehittämistä, jolloin julkaisujen hankkiminen ei olisi kustannuskysymys. Toisaalta akateeminen yhteisö arvostaa ja palkitsee julkaisujen määrän mukaisesti, jolloin niitä tuotetaan yhä enemmän ja yhä nopeammin laadun kustannuksella. Perinteisessä julkaisumenetelmässä suurin osa ajasta kuluu itse julkaisuprosessiin. Nopeamman julkaisumenetelmän käyttöönottaminen lisäisi itse julkaisun valmisteluun käytössä olevaa aikaa, jolloin sen sisältöön on mahdollista keskittyä ilman julkaisuprosessiin tarvittavan ajan huomioimista. Kolmantena tekijänä on akateemisten julkaisujen hinnoittelu, mikä tapahtuu yleensä julkaisijoiden toimesta. Tällainen hinnoittelumenettely on ristiriidassa voittoa tavoittelemattoman akateemisen julkaisutoiminnan kanssa, koska ennen julkaisun myyntiä julkaisija hinnoittelee julkaisun julkaisuprosessin tuoman arvonlisäyksen mukaan. Tällöin siis julkaisusta saatavat rahat kerääntyvät julkaisijoiden taskuun, mikä ei hyödytä akateemista yhteisöä. Samalla myös julkaisujen hinnat saattavat vähentää lukijakuntaa, jotka jättävät artikkelin hankkimatta sen korkean hinnan vuoksi.

    Voittoatavoittelemattoman luonteensa takia akateeminen julkaiseminen ei hyödy markkinoiden laajentumisesta kuten muiden alojen julkaisijat. Akateemiset julkaisijat tuottavat julkaisujaan niiden määrästä riippumatta suhteellisen pysyvämääräiselle kolleegajoukolle, mutta toisaalta he tarvitsevat työssään paljon kirjallisuutta. Tämä on johtanut kriisiin, koska kirjallisuuden hinta on kohonnut ja kirjastot ovat joutuneet vähentämään kustannuksiaan hankintoja karsimalla. (Odlyzko, 1994)

    Denning ja Rous (1995) toteavat, että kirjastot ovat joutuneet leikkaamaan budjettejaan samalla, kun teoksien hankintahinnat ovat kohonneet inflaatiota nopeammin ja tieteelliset julkaisut ovat määrällisesti lisääntyneet. Lisäksi myös useita lehtitilauksia on jouduttu lopettamaan tai tekemään yhteisesti muiden instituutioiden kanssa, mikä on oleellisesti heikentänyt tarvittavan kirjallisuuden saatavuutta. Julkaisujen säilyttäminen on siirretty yhä enemmän alan yhteisöjen vastuulle, mikä on ollut uhkana arkistointitoiminnalle. Tällainen julkaisujen arkistoinnin hajauttaminen vaikeuttaa saatavilla olevien julkaisujen tiedottamista, koska mitä useammasta paikasta lukijat joutuvat lähdeaineistoa etsimään, sitä pienemmällä todennäköisyydellä kaikki arkistovaihtoehdot tulee huomioitua. Painettujen lehtien määrän ja hinnan noustessa sekä elektronisesti jaettavien julkaisujen lisääntyessä tuloksena on ollut tietotulva, jolloin käyttäjät ja instituutiot ovat siirtyneet tavallisesta 'varmuuden vuoksi' -hankintaperiaatteesta 'oikea-aikainen' -hankintaperiaatteeseen. Se on ollut mahdollista on-line -tietokantojen ja -dokumenttien jakelupalveluiden ansiosta. Varsinkin elektronisten julkaisujen kohdalla on vielä kehittämisen varaa niiden arkistoinnissa, koska suuren tietomääränsä ansiosta ne tulisi pystyä indeksoimaan mahdollisimman tiiviiseen muotoon, jolloin lukijat saavat nopeasti kokonaiskuvan tarjolla olevista julkaisuista.

    3.2.2 Elektroniset arkistot

    Ennen elektronisten kommunikointikanavien yleistymistä tieteellisten tekstien julkaiseminen tapahtui hitaasti paperikopioiden ja tavallisen postin välityksellä. Elektronisen tiedonsiirron yleistyessä käytettiin TeXiä tieteellisenä tekstinkäsittelyohjelmana. Sen avulla tiedon tallentaminen ja siirtäminen yhtenäistyi, ja reaaliaikainen tiedonsaanti oli mahdollista. Lopullinen edistysaskel tieteellisessä tiedonsiirrossa olivat tietokoneverkot, joiden avulla tutkijoiden välinen jatkuva yhteydenpito toteutui ja tieteellisten julkaisujen elektroniset arkistot yleistyivät. (Ginsparg, 1994) Tällä hetkellä julkinen elektroninen arkisto (anonymous ftp) on akateemisen julkaisijan julkaisuprosessille asettamien vaatimuksien lähes täydellinen täyttymys: julkaisut ovat saatavilla arkistossa, josta kuka tahansa, mistä tahansa ja milloin tahansa voi saada niitä käyttöönsä (Harnad, 1995b).

    Denningin ja Rousin (1995) mukaan julkaisijat lähettävät yhä enemmän kirjoituksiaan yleisiin ftp-arkistoihin, jolloin teoksien julkiseksi tuominen edeltää sen hyväksymistä. Toisaalta se nopeuttaa tutkimustuloksien levittämistä, mutta usein myös parantaa töiden laatua kohdistamalla ne laajempaan tarkkailuun. Ftp-arkistot aiheuttavat epäselvyyksiä tekijänoikeuksien hallinnan suhteen, koska teoksien julkaisu on tällöin täysin kirjoittajan vastuulla. Monet ovat sitä mieltä, ettei tekijänoikeuksia ole siten tarpeen enää siirtää julkaisijalle ja toisaalta julkaisijan tarpeellisuuttakin kyseenalaistetaan.

    Nykyinen teknologia mahdollistaa tiedon välityksen paljon edullisemmin kuin perinteinen julkaiseminen. Tällä hetkellä yleisesti käytössä olevat ftp-arkistot ovat jonkinlainen esiaste kehitteillä olevalle täysin elektroniselle julkaisutoiminnalle. Nämä arkistot tarjoavat akateemisia artikkeleita ilman erillisiä kustannuksia. Käyttäjät voivat ottaa yhteyden arkistoon käyttäjätunnuksella 'anonymous' oma sähköpostiosoite salasananaan. Tämän jälkeen yhteys palvelimeen on valmis ja käyttäjä voi get-komennon avulla siirtää tarvitsemiaan tiedostoja käyttöönsä. Ftp-arkistojen sisältöihin liittyy usein erillinen indeksitiedosto, jonka avulla voi helpoimmin tutustua palvelimen hakemistorakenteeseen ja tiedostoihin. Ftp-yhteyden lisäksi sekä indeksitiedostoja että muita julkaisuja on mahdollista tilata myös sähköpostitse. Tällöin sähköpostiviestiin kirjoitetaan ennalta määritelty viestirivi, joka toimii hakukomentona vastaanottavassa palvelimessa. Tilattu tiedosto saapuu paluupostissa tarpeellisine käyttöohjeineen. Ftp-arkistot ovat tällä hetkellä yleisesti arkistoina julkaisujen raakaversioille, mutta edellä kuvattu järjestelmä voisi sopia aivan yhtä hyvin elektronisen julkaisun tuottamiseen.

    3.2.3 Erilaiset muutostarpeet

    Perinteisesti akateemisessa julkaisussa on noudatettu tiettyä paradigmaa: yksittäiset tutkijat luovuttavat, usein ilmaiseksi, tutkimustensa tekijänoikeudet myyjille. Myyjät voivat olla joko voittoa tavoittelemattomia tai kaupallisia julkaisijoita. Myyjät ja julkaisijat puolestaan pyrkivät kattamaan kustannukset tai ansaitsemaan voittoa myymällä julkaisut, ei niinkään suoraan kuluttajille, vaan enemmänkin julkisille tai voittoa tavoittelemattomille välittäjille, jotka puolestaan tarjoavat kuluttajille ilmaisen tai kohtuuhintaisen palvelun järjestämällä ja varastoimalla kuluttajien tarvitsemia julkaisuja. (The Copyright Policy, 1993) Kukin julkaisuketjun osapuoli luonnollisesti asettaa omat vaatimuksensa julkaisuille. Ongelmia syntyykin erilaisten vaatimusten yhteensovittamisesta.

    Eri intressiryhmiltä tulevat vaatimukset voivat vaihdella suurestikin. Tutkimuksen tekijälle ja kirjoittajalle on tärkeintä, että työn tulisi olla näkyvillä ja muiden saatavilla mahdollisimman nopeasti, luotettavassa muodossa ja laadukkaasti vähintään kaksi vuotta (Line, 1992). Bailey (1994) korostaa, että tutkijoiden pitäisi pystyä vaihtamaan ideoitaan helposti ja nopeasti tutkimusten eri vaiheissa. Koska ideoiden ja tutkimustulosten vaihtaminen tapahtuu yleensä julkaisujen välityksellä, niiden hyvä saatavuus on tärkeää tutkijoiden työn etenemisen kannalta. Julkaisija ei yleensä ole kiinnostunut julkaisujen sisällöstä vaan hyvien kirjailijoiden artikkeleiden julkaisemisesta positiivisella katteella. Toisaalta julkaisija kontrolloi myös julkaisujen käyttöä ja sen rahastamista. Artikkelin julkaisemisen jälkeen kirjastot pyrkivät hankkimaan lukijoiden tarvitsemia julkaisuja mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Laajan ajankohtaisten artikkelien valikoiman lisäksi vanhojen julkaisujen tulisi olla nopeasti saatavilla, mutta kuitenkin mahdollisimman minimoidussa varastotilassa. Kuten kirjastoille, myös niiden käyttäjille julkaisujen hankinta pitäisi olla mahdollista alhaisin kustannuksin, mieluiten ilmaiseksi. Kirjastoista lukijat olettavat löytävänsä uutta ja ajankohtaista alakohtaista tietoa helposti ja nopeasti. Tämän lisäksi vanhemmista tietolähteistä pitäisi olla oleellisimmat, etsintää helpottavat hakutiedot nopeasti saatavilla. Muualla saatavilla olevan aineiston tilaaminen pitäisi tapahtua helposti, eikä tilauksen tekeminen saisi olla paikkasidonnaista. Nämä eri intressiryhmiltä tulevat vaatimukset osoittavat, että julkaisujen saatavuuden lisäksi niiden ympärillä olevien palveluiden oletetaan myös muuttuvan. Julkaisujen siirtyessä yhä enemmän elektroniseen muotoon, myös niiden hankkimiseen liittyvien toimintojen tulisi tehostua. Sen lisäksi, että elektroninen tiedon esitystapa mahdollistaa tehokkaat indeksointi- ja hankintatoiminnot, elektronisista aineistoista pitäisi pystyä helposti määrittämään millaiset tekijänoikeudet sillä on eli miten dokumenttia voi käyttää hyväksi.

    Tekniikan kehittyessä myös elektroniseen muotoon tallennetun tiedon käsittelymahdollisuudet monipuolistuvat. Monet perinteisten paperijulkaisujen kanssa toimineet kokevat uuden teknologian vain totuttuja työskentelytapoja hankaloittavana tekijänä, eivätkä siten ole tietoisia sen mukanaan tuomista eduista. Peek (1994) toteaa, että ihmiset on saatava huomaamaan elektronisen julkaisemisen arvo, jotta julkaisumuoto yleistyisi. Harnadin (1990) mukaan mielipiteitä ei pystytä muuttamaan tulevaisuuteen suuntautuvilla suunnitelmilla vaan suunnitelmien täytyy havainnollisesti osoittaa elektronisten julkaisujen ja tietoverkkojen käytön vahvuus, tuottavuus ja laaja toiminta-ala akateemisessa kommunikoinnissa. Toisaalta vaikka teknologia sallii suuren julkaisujen määrän, kirjailijoiden on yhä kiinnitettävä huomiota myös niiden laatuun. Vaikka tekniikan julistetaankin etenevän yhä enemmän kohti elektronisia julkaisuja, niiden käyttäjille tulisi selvästi osoittaa, ettei uusien julkaisumenetelmien käyttöönottaminen edellytä paperimuotoisista julkaisuista luopumista. Sekä paperi- että elektronisilla julkaisuilla on omat kannattajansa, joten kustantajien täytyy varmistaa, että ne pystyvät tarjoamaan julkaisuja siinä muodossa kuin lukijat ne haluavat.

    Peekin (1994) mukaan elektronisessa julkaisemisessa on samat ongelmat kuin painetussa tekstissä, vain teknologia on erilaista. Kummassakin julkaisut täytyy todentaa ja vahvistaa oikeaksi, on tiedettävä milloin julkaisu on valmis ja haluaako kirjoittaja julkaisunsa yleiseen levitykseen sekä miten tekijänoikeusasiat ratkaistaan. Ratkaisemattomat tekijänoikeusasiat jarruttavat tällä hetkellä kirjailijoiden kiinnostusta kumpaankin julkaisumuotoon.

    Bailey (1994) toteaa, että pitkään jatkuneen keskustelun jälkeen uusi lupaava akateemisen julkaisemisen muoto on yleistymässä. Niinpä tutkijoiden ja kirjastojen täytyy olla valmiita muutokseen, sillä elektroninen julkaiseminen muuttaa joka tapauksessa nykyistä julkaisukäytäntöä. Nyt on aika pohtia nykyisen järjestelmän toimivuutta, suunnitella ja kehittää uusia malleja ja vaikuttaa tietoverkkojen kehitykseen.

    Harnadin (1990) mukaan verkon käyttöä vastustavien mielipiteiden muuttamiseksi tarvitaan näyttävät ja havainnolliset esitykset, joilla osoitetaan verkon ainutlaatuiset mahdollisuudet myös akateemiseen käyttöön. Tällöin verkko voisi tulla yhtä varteenotettavaksi ja välttämättömäksi tiedotusvälineeksi tieteellisessä ympäristössä kuin kirjat ja lehdet ovat. Verkkoja on tähän asti pidetty lähinnä tietokonepelien pelaamisesta kiinnostuneiden opiskelijoiden temmellyskenttänä. Tämä ajattelutapa on kuitenkin muuttumassa verkon käytön laajetessa ja siellä olevien tietojen monipuolistuessa.

    3.3 Elektronisen julkaisemisen etuja

    Kaikenlaisen informaation tarjoamisessa tärkeimpänä tekijänä on yleensä nopea tiedon saatavuus, johon kaikki tiedon tarjoajat myös pyrkivät. Tiedon julkaiseminen tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin paperijulkaiseminen, kun se tehdään tietoverkkojen välityksellä. Tiedon hankintamenetelmät helpottuvat yleensä jonkin verran, mutta kuten perinteisissäkin julkaisutavoissa, tiedon tarvitsijan on tiedettävä mitä tietoa hän haluaa ja mistä sen voi löytää. Tiedon jäljittämistä helpottavat hypertekstit, jotka mahdollistavat linkkien avulla siirtymisen tekstistä toiseen. Akateemisessa ympäristössä hypertekstien avulla voidaan lisätä yhteistyötä ja kaikenlaista kommunikointia esimerkiksi tutkijoiden ja opiskelijoiden välillä opiskelumateriaalien jakelun ja saannin helpottuessa. (Atkinson, 1993)

    Tietoverkon välityksellä julkaistavien hypertekstien ja 'superkirjojen' etuna on integroitu tietojärjestelmä, jossa polut tiettyihin avainsanoihin ja aiheisiin liittyvään kirjallisuuteen on yhdistetty tekstiin linkkien avulla. Lisäksi julkaisut sisältävät usein myös kirjoittajan sähköpostiosoitteen, jolloin lukijoilla on mahdollisuus antaa välitöntä palautetta julkaisusta. (Harnad, 1992) Nämä ovat keskeisimmät ja lukijoiden kannalta näkyvimmät edut, jotka verkkojulkaiseminen tuo tullessaan. Ne parantavat oleellisesti myös julkaisujen käyttömukavuutta, koska lukijoille tarjoutuu mahdollisuus lisätiedon hankkimiseen ja suoran kommunikointikanavan hyödyntämiseen.

    Elektroninen julkaiseminen tehostaa julkaisujen arkistointia ja tiedon hakemista. Lisäksi tietoa on mahdollista esittää monipuolisemmissa muodoissa kuin tulostettua tekstiä. Tämä parantaa mm. opiskelijoiden tiedonsaantia entistä kattavammaksi ja syvällisemmäksi. Samalla tehokas elektroninen tiedon arkistointi alentaa tieteellisen tiedon ylläpidon marginaalisia kustannuksia. Tieteellisten tekstien tietokoneistaminen pitäisi johtaa yhtenäiseen ja aukottomaan tekstijärjestelmään ja sen avulla yhä vahvempaan tieteeseen. (Gardner, 1990) Tehokas ja toimiva elektronisten julkaisujen arkistointi edellyttää dokumenttien olevan standardimuotoisia, esimerkiksi SGML- tai ODA-muodossa (Fox, 1990).

    Harnad (1995a) mainitsee artikkelissaan viisi digitaaliseen akateemiseen julkaisemiseen liittyvää yleistä kielteistä uskomusta vastauksineen. Ensiksi, verkon ei uskota olevan sopiva paikka tieteelliselle/akateemiselle julkaisemiselle. Kuitenkin Harnadin mukaan akateemiseen kommunikointiin oleellisesti kuuluva arviointimenettely on välineriippumatonta ja mahdollista siten myös verkon välityksellä. Arviointimenettelyä tehostaisi oleellisesti perinteisiä julkaisumenetelmiä nopeamman julkaisukanavan käyttöönottaminen. Toiseksi, verkon uskotaan pian täyttyvän tiedosta niin, ettei oleellinen enää erotu yleisestä sekamelskasta. Harnadin mukaan tähän on vastauksena verkkojen tehokkaat haku- ja valintatoiminnot (kuten esimerkiksi UNIXin grep-komento). Tällä hetkellä julkaisujen indeksointi on niiden kirjoittajien vastuulla, mutta tulevaisuudessa käyttäjien kannalta olisi toivottavampaa yleisempien ja alakohtaisten hakutoimintojen tai -sivujen perustaminen, jolloin yksittäisen artikkelin hakeminen kaiken tietomäärän keskeltä olisi helpompaa. Kolmanneksi, verkkojulkaisemisen kustannuksien ei uskota alittavan paperijulkaisemisen kustannuksia. Tähän Harnad vastaa, että verkon laaja kaupallinen käyttö mahdollistanee akateemisen julkaisemisen minimaalisin kustannuksin. Tämä oletus ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen, koska juuri akateemiset instituutiot tukevat verkon kaupallista käyttöä. Neljänneksi, verkko ei mahdollista tietojen ikuista arkistointia. Vastauksena tähän voidaan kysyä, onko arkistointi ikuista kirjastoissakaan. Jatkuvasti lisääntyvästä julkaistavan tiedon määrästä johtuen tiedon arkistointitavat vaativat myös muutoksia nykyisiin menetelmiin. Viidenneksi, yleisesti oletetaan, että elektronisen julkaisemisen kustannukset sivua kohti ovat vain 20 - 30 % pienemmät paperijulkaisemiseen verrattuna. Nämä luvut kertovat paperijulkaisemiseen liittyvän elektronisen prosessin kustannussäästöistä. Jos julkaisemisen tulos on elektronisessa muodossa, kustannuksissa säästetään 70 % tai enemmän, koska tällöin kustannuksia ei kerry paperista, tulostamisesta, markkinoinnista tai jakelusta.

    Collins ja Berge (1994) ovat koonneet työryhmän avulla elektroniseen julkaisemiseen liittyviä etuja. Julkaisujen laittaminen verkkoon mahdollistaa sen, että yhä useampi artikkeli hyväksytään julkaistavaksi. Tietoverkko tarjoaakin tasavertaisen julkaisukanavan julkaisun laatuun puuttumatta, mutta toisaalta tämä aiheuttaa tarjolla olevan tietomäärän jatkuvasti lisääntyessä vaikeuksia todellisten helmien erottamiseksi muusta vähemmän tärkeästä massasta. Verkon välityksellä tapahtuvan julkaisemisen kynnystä madaltaakin oleellisesti se, että kuka verkon käyttäjä tahansa voi milloin tahansa liittää tekstinsä verkon välityksellä luettavaksi. Koska tietoverkon välityksellä julkaistava tieto ei käy läpi perinteiseen julkaisemiseen liittyvää hyväksymisvaihetta, tarvittava verkkojulkaisujen sisällön kontrollointi on hoidettava organisaatiokohtaisesti. Verkkojulkaisuissa on mahdollista käyttää useita erilaisia malleja, joiden avulla julkaisut siirretään tietoverkon vaatimaan muotoon. Lisäksi jatkuvan ja nopean verkkoyhteyden ansiosta lukijat ja kirjoittajat voivat kommunikoida interaktiivisesti julkaisujen sisällöistä. Verrattaessa verkkojulkaisemista perinteiseen paperijulkaisemiseen työryhmä toteaa, että verkkojulkaisemisessa prosessi on huomattavasti nopeampi kuin paperijulkaisemisessa, ja tuotanto- ja jakelukustannukset alenevat. Lisäksi tiedon etsimiseen on mahdollista käyttää kehittyneitä työvälineitä, eivätkä julkaisujen jakelu ja saatavuus ole sidottuja aikaan tai paikkaan.

    Jos akateeminen julkaisutuotanto olisi kaikkien saatavilla ilmaiseksi ja elektronisessa muodossa, kirjoittajat hyötyisivät tästä ainakin siten, että julkaisujen näkyvyys ja saatavuus sekä niiden vaikutusmahdollisuudet paranisivat oleellisesti. Joidenkin epäilyjen mukaan julkaisut kärsisivät runsauden pulasta ja toisaalta niiden etsiminen olisi hankalaa. Harnad (1995c) muistuttaa kuitenkin siitä, ettei paperijulkaisujenkaan hallinta ole ongelmatonta. Elektronisten hakemistojen kautta julkaisujen etsintä olisi huomattavasti helpompaa ja vaivattomampaa kuin paperiversioiden etsiminen. Tehokkaiden arkistointi- ja hakutoimintojen lisäksi elektroninen akateeminen julkaiseminen toisi mukanaan myös nopeusetuja. Vaikka julkaisujen arviointia ja muokkausta ei välttämättä voitaisikaan enää nykyisestä nopeuttaa, julkaisun painaminen, julkaiseminen ja lukijoiden tavoittaminen tapahtuisivat huomattavasti nopeammin. Nopeuden lisäksi julkaisujen kattavuus laajenisi. Julkaisuhetkellä tekstit ovat kaikkien saatavilla ympäri maailmaa samanaikaisesti.

    Elektronisen julkaisukanavan julkaisuille tarjoamista lisäarvoista tärkein on kuitenkin julkaisemisen interaktiivisuus. Lukijoilla on mahdollisuus kritisoida, kommentoida, analysoida ja tarkentaa julkaistuja tekstejä interaktiivisesti siten, että julkaisuun liittyvä lukijoiden ja kirjoittajan välinen argumentointi on nähtävillä julkaisun yhteydessä. Tällainen menettely tukee myös arvioinnille oleellisinta seikkaa eli oikea-aikaisuutta. Tällaista nopeaa, julkaisujen välityksellä tapahtuvaa elektronista akateemista kanssakäymistä Harnad (1990,1995c) kutsuu nimellä "scholarly skywriting", joka hyvin kuvaa julkaisemisen perusolemusta: sama teksti on samanaikaisesti useiden lukijoiden nähtävillä.

    Elektroniseen julkaisumenetelmään siirtyminen edellyttää muutoksia sekä julkaisijoiden käyttämään teknologiaan että työtapoihin. Harnadin (1995c) mukaan tehokkain strategia uuteen elektroniseen julkaisuaikakauteen siirtymiseksi on, että kaikki akateemiset henkilöt olisivat tästä hetkestä lähtien verkon ulottuvilla ja julkaisisivat kaikki työnsä sitä kautta. Siten muutos voisi tapahtua lyhyessä ajassa. Seurauksena olisi, että lukijat tottuisivat saamaan tarvittavat artikkelit ilmaiseksi ja maailmanlaajuisesti elektronisessa muodossa. Toisaalta myös perinteisten paperijulkaisujen tuottajat joutuisivat muodostamaan hinnoittelurakenteensa uudelleen. Harnadin esittämä strategia edustaa optimistista ja kapea-alaistakin näkökulmaa julkaisutapojen muuttamisesta. Varsinkaan suurissa organisaatioissa teknologian uudistaminen ei tapahdu hetkessä, työtavoista puhumattakaan. Toisaalta ensimmäinen edellytys tietoverkon välityksellä tapahtuvaan julkaisemiseen siirtymiselle on se, että julkaisijoilla on siihen tarvittavat työvälineet saatavilla.

    Tietoverkon mahdollistama julkaisujen linkittäminen tuo uusia ulottuvuuksia myös akateemiseen julkaisemiseen. Julkaisijat näkevät omat ja muiden kirjoittamat teokset 'verkottuneina' ja toisiinsa liitettyinä dokumentteina. Tietoverkot ovatkin yhteistyöperusteisen tuottamisen ja dynaamisten dokumenttien uusi mahdollisuus. Dokumenttien dynaamisuudella tarkoitetaan niiden muunneltavuutta ja niitä yhdistetään toisiinsa perinteisen kopioinnin sijaan linkkien avulla. Kirjoittajat voivat julkaista uusia versioita tai muutoksia omiin töihinsä helposti, mutta tämä tuo mukanaan myös ongelmia version hallinnan, linkkiyhteyksien, viittauksien ja keskeneräisten töiden tekijänoikeuksien suhteen, joista kerrottiin tarkemmin luvussa 2. Verkkojulkaiseminen tarjoaa kuitenkin vapaan julkaisukanavan, johon jokainen verkon käyttäjä voi lisätä tekstejään. Voidaankin sanoa, että perinteisen julkaisuprosessin kolme kulmakiveä - luovutus, hyväksyminen ja julkaiseminen - ovat menettäneet merkitystään tai ainakin vaihtaneet perinteistä järjestystään, jolloin julkaisuhetki edeltää yhä useammin luovutusta (Denning & Rous, 1995).

    3.4 Elektronisen julkaisemisen ongelmia

    Erilaisten 'ilmoitustaulujen' (bulletin boards), keskusteluryhmien ja julkisten arkistojen yleistyminen yhdessä tehokkaiden tiedon haku- ja etsintätoimintojen kanssa on muokannut tietoverkkoja yhä enemmän kohti ääridemokraattista tiedon tuottamisen ja jakelun mediaa. Toisaalta ne ovat aiheuttaneet tietotulvansa ansiosta vaikeuksia todellisten tietojen erottamiseen epäoleellisesta, mikä on aiheuttanut jopa uskottavuusongelmia verkon toimintakyvylle akateemisen tiedon välittäjänä. (Harnad, 1995b)

    Akateemisen maailman ulkopuolella olevat, mainosrahoilla elävät julkaisut eivät pysty hyödyntämään elektronista muotoa siinä määrin kuin paperiversioita, sillä mainokset täytyy sijoittaa julkaisuun lukijan kannalta parhaalle mahdolliselle paikalle siten, että niihin 'törmää' selatessa artikkeleita lineaarisesti kannesta kanteen. Monet kustantajat ovat hitaita muuttamaan julkaisemistapojaan paperimuodosta elektroniseen muotoon, ja he ovat huolissaan tilaajien asenteesta ja halusta siirtyä paperijulkaisuista elektronisiin julkaisuihin. Elektronisen julkaisumuodon omaksuminen on helpompaa varsinkin niille, joille tietokoneiden käyttö on jo tuttua, mutta useat eivät ole käyttäneet koskaan tietokoneita ja uusien toimintatapojen omaksuminen on hidasta ja tarvitsee usein asenteiden muuttamista. Vaikka tekniikka ei asetakaan rajoituksia elektronisten julkaisujen laajuudelle, kirjojen julkaisemiseen elektroninen muoto ei kuitenkaan sovellu vielä kovin hyvin, sillä pienissä kannettavissa koneissa näytön taso ei ole kovin hyvä pitkäaikaiseen lukemiseen ja tehokkaiden näyttöjen hinnat ovat korkeat. Suurin este elektronisten julkaisujen leviämiselle on kuitenkin ihmisten asenteissa ja tarpeissa, jotka vaativat aikaa sopeutuakseen uusiin julkaisumuotoihin, ei niinkään tekniikassa. (Peek, 1994)

    Collins ja Berge (1994) mainitsevat kolme merkittävintä elektroniseen julkaisemiseen liityvää ongelmaa: saatavuus, luotettavuus ja ehkä kaikkein tärkeimpänä pysyvyys. Julkaisujen pysyvyys huolestuttaa, koska nykyisin lähinnä tietokonekeskukset varastoivat elektronisia arkistoja, eivätkä ne pysty takaamaan elektronisia julkaisuja sisältävien arkistojen säilyvyyttä. Tämän tyyppinen toiminta pitäisi siirtää tietokonekeskuksista kirjastojen hoidettavaksi, sillä niiden toimialaan se kuuluukin. Elleivät tutkijat pysty luottamaan tiedon säilyvyyteen, heillä ei ole mielenkiintoa julkaista tuloksiaan elektronisessa muodossa. Jakelu on myös yksi elektronisten julkaisujen ongelma, sillä usein tieto artikkelin tulosta luettavaksi on mahdollista saada vain osallistumalla aihetta käsitteleviin konferensseihin tai liittymällä verkoissa oleviin keskustelu- tai uutisryhmiin.

    Elektronisten julkaisujen luotettavuus on kärsinyt siitä, että julkaisuilla ei ole akateemisessa maailmassa vielä samaa painoarvoa kuin paperijulkaisuilla, eivätkä yliopistot hyväksy tai tue elektronisia julkaisuja julkaisutavan epävirallisuuden vuoksi. Lisäksi paperille painetun julkaisun hankkiminen vaatii enemmän kiinnostusta asiaan ja artikkelin kirjoittajaan. Elektroniset julkaisut ovat paperijulkaisuihin verrattuna helpommin saatavilla, joten yhtä tiivistä yhteyttä ei välttämättä synny. Suurin syy heikkoon luotettavuuteen on se, että elektronisesti julkaistuilla dokumenteilla ei ole niin suurta arvoa kuin paperidokumenteilla varsinkin, kun kirjastot eivät vielä indeksoi ja ota kokoelmiinsa tässä muodossa olevia artikkeleita. Tämä alentaa luonnollisesti tutkijoiden mielenkiintoa elektronista julkaisemista kohtaan.

    Myös Lynch (1994) painottaa julkaistavan tiedon luotettavuutta. Elektronisen informaation maailmassa meillä ei ole vielä samoja yhteisiä pelisääntöjä ja rajoituksia kuin perinteisessä paperijulkaisemisessa, jossa pystytään vaikuttamaan säännöistä poikkeavaan käyttäytymiseen. Siten elektronisten julkaisujen lukijat eivät välttämättä varsinkaan tuntemattomien kirjoittajien julkaisuista tunnista niitä paperijulkaisuille tyypillisiä tekstin sisällön luotettavuuden ilmaisemia piirteitä.

    Elektronisten julkaisujen saatavuutta vaikeuttaa se, että monilla ei vielä ole mahdollisuutta käyttää tietokoneita työnsä apuna ja koulutus tietoverkkojen ja ohjelmistojen käyttöön on puutteellista. Myös tiedon valtava määrä vaikeuttaa aiheiden etsintää verkoissa. Tässäkin tapauksessa yksi tapa saada selville kiinnostavien artikkeleiden sijainti on liittyä keskustelu- ja uutisryhmiin ja seurata siten julkaisujen saatavuutta. (Collins & Berge, 1994) Tietoverkon välityksellä tapahtuvassa julkaisemisessa on vielä kehittämisen varaa erilaisten tiedottamismenetelmien osalta. Verkkoon lisätään jatkuvasti uusia dokumentteja, joista useat käyttäjät eivät ole tietoisia. Tilannetta voidaan parantaa alakohtaisilla (esimerkiksi yliopistoilla tiedekuntakohtaisilla) ilmoitussivuilla, joista olisi suora yhteys uusimpiin julkaisuihin.

    Uusi julkaisumuoto on herättänyt kysymyksiä siitä, onko elektroninen julkaiseminen vaihtoehto perinteiselle akateemiselle julkaisemiselle vai vain yksi julkaisutapa lisää. Tarvitsevatko tutkijat uuden julkaisukanavan lisää, haittaako usean kanavan käyttö tiedon löytymistä ja lisääntyykö haitallinen kilpailu kanavien välillä? Vaikka nyt on mahdollista julkaista melkein mitä tahansa elektronisesti, tulevaisuudessa on varauduttava siihen, että verkkoihin laitettavat julkaisut tarkastetaan ja suodatetaan tarkemmin kuin nykyisin. (Peek, 1994) Varsinkin tekijänoikeuksien valvonta edellyttää tehokkaiden valvonta- ja rahastusmenetelmien kehittämistä julkaisujen käytön seuraamiseksi. Toisaalta siitä hetkestä lähtien, kun tietoverkon välityksellä aletaan käyttäjille turvallisella tavalla rahastaa joidenkin julkaisujen käytöstä, kuinkahan moni enää haluaa tarjota julkaisujaan ilmaiseksi?

    3.5 Muutokset kustannusrakenteessa

    Elektronisen julkaisemisen kustannuksista verrattuna perinteiseen paperijulkaisemiseen on esitetty useita arvioita. Elektroninen julkaiseminen on lisääntynyt vasta muutaman viime vuoden aikana, joten julkaisujen määrä kasvaa koko ajan nopeasti. Tämän lyhyen historian aikana on ilmennyt, että elektroninen julkaiseminen ei kuitenkaan ole paljon edullisempaa kuin paperille painettu teksti. Vaikka uudempaan julkaisutekniikkaan tarvittavien koneiden hinnat ovat laskeneet, tietoverkon avulla tapahtuvan tiedonvälityksen hinnat ovat pysyneet korkeina. (Peek, 1994)

    Harnad (1995b) toteaa, että paperijulkaisijoiden arvioiden mukaan elektronisen julkaisemisen kustannukset alenisivat vain noin 20 - 30 % nykyisiin menetelmiin verrattuna. Kustannussäästöjen määrästä huolimatta elektroninen julkaiseminen tulee vaatimaan kustannusten kattamiseksi täysin uudenlaisen mallin rakentamista, jonka mukaan elektronisen ja käyttökelpoisen akateemisen julkaisemisen kustannukset saadaan katettua. Tällainen voisi olla akateeminen julkaisemisen tukimalli, jonka mukaan yliopistot (erityisesti niiden kirjapainot ja kirjastot) ja muut tieteelliset yhteisöt tukisivat elektronista julkaisemista. Tämä malli ulottaisi vaikutuksensa myös akateemisen julkaisemisen motivationaalisiin tekijöihin, koska päinvastoin kuin perinteisessä julkaisemisessa julkaisujen kirjoittajat olisivat halukkaita maksamaan tavoittaakseen kolleegansa ja muut julkaisujensa lukijat.

    Paino- ja jakelukustannuksien poistumisen ansiosta elektronisessa julkaisemisessa voidaan kuitenkin säästää 15 - 30 % nykyisistä julkaisukustannuksista. Elektronisten julkaisujen käytöstä tuskin tarvinnee periä maksuja, koska julkaisemiseen tarvittavat laitteistot ovat jo nyt edullisia ja halpenevat tehoihinsa nähden jatkuvasti. Elektronisen julkaisemisen kustannuksiin vaikuttavana tekijänä on myös käsikirjoituksien formaatti. Jos julkaisujen kirjoittajien tekstit ovat LaTeX- tai TeX-muodossa, ne on vielä tarvittaessa editoitava julkaisukanavaan soveltuvaan muotoon. Tämän toimenpiteen suorittaa joko julkaisija tai kirjoittaja. (Odlyzko, 1994)

    Julkaisun valmiusaste julkaisuhetkellä vaikuttaa oleellisesti julkaisemisen kokonaiskustannuksiin. Mitä julkaisuvalmiimpi työ on, sitä edullisemmaksi sen julkaiseminen tulee. Odlyzko nimeääkin kaksi eri vaihtoehtoa julkaisun valmiusasteen mukaan, joilla akateemisen julkaisemisen kustannuksiin voidaan vaikuttaa. Ne ovat:

    Valittavaan menettelytapaan vaikuttaa ratkaisevasti käytettävä julkaisukanava sekä tarvittavan tekstin muokkauksen määrä. Yleensä julkaisija pyrkii toimittamaan tekstinsä julkaisijalle niin valmiina kuin mahdollista, jolloin kustannusten lisäksi tekstin muokkauksessa mahdollisesti tapahtuvien virheiden määrä pienenee. Akateemisessa julkaisemisessa myös tekstin arviointi on oleellinen osa julkaisuprosessia. Mutta kuten Harnad (1995b) toteaa, akateeminen julkaisujen arviointikäytäntö on kautta aikojen perustunut 'vapaaehtoistyöhön', joten tämän menettelyn osalta ei voida laskea kustannusmuutoksia mahdollisten julkaisumenetelmien muutoksien yhteydessä. Tällöin arvioijat joutuvat vain kohdistamaan toimintansa uuteen mediaan.

    Harnad (1992) vertaa artikkelissaan tietoverkon välityksellä julkaistavien artikkeleiden kustannuksia puhelinverkon välityksellä tapahtuviin puheluihin, joista ei veloiteta sisällön mukaan. Tällöin kustannukset kohdistetaan vain verkkoyhteyden luomiseen ja sen ylläpitämiseen, ja käyttäjiä veloitetaan verkon käyttöajan eikä puheluiden sisällön mukaan. Akateemiset tutkimusraportit ovat kuitenkin sisällöltään ja niihin käytetyiltä työmääriltään arvokkaampia kuin satunnaiset puhelinkeskustelut. Toisaalta nämä raportit ja julkaisut täytyy myös säilyttää ja julkaista yleisölle, mikä aiheuttaa lisää kustannuksia. Harnadin mukaan nämä kustannukset täytyy kohdistaa joko akateemisen tuottavuuden edistäjille (yliopistoille, hallitukselle, yhteiskunnalle) tai näiden julkaisujen lukijoille (tutkijoille itselleen). Näistä vaihtoehdoista Harnad kannattaa ensimmäistä, koska vapaasti saatavilla oleva ja ilmaiseksi jaettava akateeminen tietämys on parasta yhteiskunnan oppineisuuden lisäämiseksi. Jos julkaisuista päätetään tehdä maksullisia, todelliset kustannukset tulisi laskea tarkkaan, jotta ne eivät perustuisi virheellisiin, paperijulkaisuajalta peräisin oleviin lisämaksuihin.

    3.6 Arviointimenettely verkossa

    Tietoverkot tarjoavat akateemiselle kommunikoinnille hyvän pelikentän. Tutkimusten arviointi voidaan toteuttaa nykyistä nopeammin, tehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin, eikä jättää huomioimatta, kuten on myös arveltu tapahtuvan.

    Jotta elektroniset tietoverkot voisivat toimia akateemisena julkaisumediana, myös akateeminen arviointikäytäntö pitäisi tapahtua verkon välityksellä. Se olisi mahdollista hierarkkisten julkaisujen avulla, jotka mahdollistavat tekijöiden, lukijoiden ja muiden arvioijien muodostaa arvionsa niin rationaalisesti kuin mahdollista. Tietoverkon välityksellä arviointimenettely voitaisiin toteuttaa nykyistä tasa-arvoisemmin verkkojen perusolemusta hyödyntäen, koska tietoverkko soveltuu mitä parhaiten interaktiiviseen julkaisemiseen ja samalla julkaisujen avoimeen kommentointiin. (Harnad, 1995b)

    Yleisesti ajatellaan, että arviointimenettely erottaa epävirallisen ja muodollisen kirjallisuuden toisistaan. Julkaisujen arvovaltahierarkia vastaa lähes täysin arviointijärjestelmän tarkkuustasoa. Arviointimenettelyn tarkoituksena on toimia laadun tarkkailijana sen mukaan, miten valikoivasti lukijat lukevat kiinnostuksensa ja erityisalansa julkaisuja. Toisaalta tarkoituksena on myös tuottaa kriittistä palautetta kirjoittajille, jotta he tuottaisivat yhä luotettavampia ja tarkempia tutkimustuloksia. Nämä molemmat arviointimenettelyn perusajatukset voidaan Harnadin (1995b) mukaan toteuttaa myös elektronisen median välityksellä ja vielä huomattavasti nopeammin kuin paperijulkaisemisessa. Oikeastaan elektroninen arviointimenettely olisi tehokkaampaa, oikeudenmukaisempaa ja kenties jopa luotettavampaa useamman arvioijan ansiosta. Yleensä arvioinnin heikkoutena on ollut arvioijien valitseminen rajallisesta joukosta varsinkin, jos tapana on suosia tiettyjä henkilöitä. Tehoton arviointiprosessi on usein hitaan paperijulkaisuprosessin ohella yksi tekijä, mikä viivästyttää tieteellisten teoksien julkaisemista.

    Odlyzko (1994) toteaa artikkelissaan, että perinteisen arviointimenettelyn sijaan arvioinnin tulee toiminnaltaan muuttua ja mukautua uusiin julkaisutapoihin. Hän esittää, että elektronisten julkaisujen sisältöä tulisi kontrolloida ja arviointimenettely voitaisiin toteuttaa digitaalisten allekirjoitusten ja aikaleimojen avulla. Kaikista näistä menettelytavoista tulisi päättää ja ne tulisi standardoida käyttökokemusten perusteella. Parhaiten toimiva arviointimenettelytapa vaihtelee kuitenkin tieteenaloittain, joten kaikille yleisen menettelytavan luominen ei ole mahdollista. Arviointiin käytettäviä menettelytapoja kehitettäessä käytäntö tulee parhaiten osoittamaan niiden toimivuuden. Käyttäjille arvioinnin tulisi olla tehtävissä mahdollisimman vaivattomasti siten, että käyttäjä voi kohdistaa palautteensa suoraan tiettyyn artikkeliin, eikä esimerkiksi erillisen julkaisijakohtaisen viestikanavan välityksellä.

    Harnadin (1995b) mielestä tietoverkko toimisi parhaalla mahdollisella tehokkuudella arvioinnin kannalta, jos sinne perustettaisiin tieteenaloittain tieteellisten julkaisujen hierarkkinen rakenne, jossa ylimmällä tasolla olisivat laadukkaimmat ja alemmilla tasoilla tarkistamattomat ja vähemmän tärkeät julkaisut. Vain siten tutkijat ja tieteilijät luottaisivat tämän uuden median suomiin mahdollisuuksiin, akateemiset instituutiot arvostaisivat verkon välityksellä julkaistuja teoksia ja lukijat löytäisivät tarvitsemansa kaiken muun sekasortoisen taustamelun keskeltä. Hierarkkisuutta voidaan käyttää hyväksi myös arvioinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Hierarkkinen arviointimenettely tietoverkossa voidaan toteuttaa arvioijien muodostamien hierarkkisten ryhmien avulla, joilla on luku- ja kirjoitusoikeudet tietyn erityisalan julkaisuihin tasolla i ja muilla lukuoikeudet tasolla i-1. (Harnad, 1992) Tällöin on kuitenkin huolehdittava käyttöoikeuksien jakamisesta, jolloin vaarana on se, että elektronisen julkaisukanavan tarjoamat arviointimahdollisuudet laajalle lukijakunnalle jäävät käyttämättä ja arvioijiksi valitaan vain tiettyjä henkilöitä.

    Odlyzko (1994) esittää oman visionsa elektronisten julkaisujen arviointimenettelystä. Sen mukaan esijulkaisut olisivat kaikkien saatavilla heti, kun ne olisivat hyväksyttyjä. Varsinainen julkaiseminen tapahtuisi asiakohtaisen luokittelun tai avainsanojen mukaan tietyssä julkaisuryhmässä. Kuka tahansa voisi kommentoida julkaisua, jolloin kommentit lisättäisiin alkuperäiseen julkaisuun. Kommentointi voisi tapahtua nimettömänä tai allekirjoitettuna. Julkaisun kirjoittaja voisi julkaista uuden korjatun version, mutta kaikki edelliset versiot kommentteineen säilyisivät verkossa. Tällä tavoin akateemiset julkaisut olisivat eläviä dokumentteja, jotka kehittyisivät uusien kommenttien ja versioiden mukaan. Mikä tärkeintä, se mahdollistaisi myös välittömän palautteen antamisen ja siten yhä luotettavampien julkaisujen tuottamisen. Tässä menettelyssä hyödynnettäisiin ihanteellisesti tietoverkon tarjoamaan interaktiivista julkaisemista. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin vanhat julkaisuversiot, jotka kasautuisivat kuormittamaan säilytystilaa ja saattaisivat jopa heikentää viimeisimmän julkaisun saatavuutta. Tähän seikkaa voitaisiin vaikuttaa ainakin rajaamalla versioiden tallennusaikaa esimerkiksi vain kahteen viimeisimpään versioon.

    3.7 Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisut

    Saadaksemme tietoa tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisuista haastattelimme amanuenssi Mirja Tervoa ja lehtori Mauri Leppästä. Mirja Tervo huolehtii tietojenkäsittelytieteiden laitoksen tiedottamiseen liittyvän materiaalin tuottamisesta, jakelusta ja ylläpidosta. Mauri Leppänen vastaa kokonaisvaltaisesti julkaisusarjojen julkaisutoiminnasta.

    Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisusarjojen julkaisupolitiikkana on, että sarjojen tulee tukea laitoksen tutkimustavoitteita, joissa tärkeintä on aktiivisuus, yhteistyöhakuisuus, monipuolisuus ja hyödyllisyys. "Julkaisusarjoissa voidaan julkaista kaikki laitoksella tuotettu, tieteellisesti merkittävä tai muuten yleisesti kiinnostusta herättävä materiaali. Julkaisukanavan tarkoituksena on edistää tutkimuksesta tiedottamista ja tieteellistä keskustelua tutkimusongelmista, -menetelmistä ja -tuloksista. Osa sarjoista suunnataan tieteellisesti korkeatasoisille tutkimuksille, osa taasen alustavampien tulosten esittämiseen sekä opetusmateriaalin käyttöönsaattamista varten. Materiaalin julkaiseminen edellyttää, että se on huolella esitetty ja sisällöltään tutkimukselle, opetukselle tai käytännön työskentelylle hyödyllistä." (Leppänen, 1995)

    Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella on neljä julkaisusarjaa:

    Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen julkaisujen määrä vaihtelee vuosittain tehtyjen tutkimusten ja luennoitsijoiden aktiivisuuden mukaan. Pro gradu -tutkielmia valmistuu vuodessa 20 - 30, lisensiaattitöitä 1 - 6 ja väitöskirjoja 0 - 1 kappaletta. Julkaisusarjoista englanninkielisten Technical Reports -julkaisujen määrä vuodessa on 2 - 4 ja Working Papers -julkaisujen 4 - 5. Opetusmonisteita ja kansainvälisiä konferenssijulkaisuja tehdään vuosittain lukumääräisesti vähän. Tiedotuslehtiä on kaksi, joista Biannual ilmestyy joka toinen vuosi ja Tiedin kaksi kertaa vuodessa.

    Julkaisusarjoissa ilmestyvillä julkaisuilla on kaikilla suurin piirtein samanlainen sisäinen rakenne: jokaisessa on kansilehti, abstrakti, bibliografiatiedot, sisällysluettelo ja lähdeluettelo. Varsinaisten tekstisivujen kirjoittamiseen ei anneta mitään ehdottomia ohjeita, mutta varsinkin Technical Report -julkaisuissa suositellaan käytettäväksi yliopistojulkaisujen kirjoitusohjeita. Oleellista julkaisuissa on sisältö, ajankohtaisuus ja ennen kaikkea pr-arvo.

    Jakelu on hoidettu siten, että väitöskirjojen tekijät huolehtivat jakelusta itse siinä yliopistossa, jossa he väittelevät. Yliopiston ulkopuolisen jakelun hoitaa yliopiston kehittämistoimisto, joka jakaa väitöskirjoja vaihtoina ja vapaakappaleina. Myös muiden tutkimusten jakelu hoidetaan tämän vakiojakelun kautta. Tiedottavien julkaisujen jakelusta vastaa amanuenssi, joka välittää niitä julkaisukohtaisesti joko omalle laitokselle, muille laitoksille omassa yliopistossa, muihin yliopistoihin, korkeakouluihin, ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin tai yrityksiin.

    Haastatteluiden perusteella selvisi, että erityisesti tiedottavia julkaisuja on tarvetta julkaista WWW:n välityksellä. Sen sijaan pro graduista, lisensiaattitöistä ja väitöskirjoista voisi haastateltavien mielestä laittaa WWW:hen vain bibliografiatiedot ja abstraktin, koska laajojen tutkimusselostusten lukemista WWW:ssä ei pidetty kannattavana vaihtoehtona. Esille tuli myös idea julkaistujen lyhennelmien yhteydessä olevista elektronisista tilauslomakkeista, joilla lukija voisi tilata koko julkaisun paperiversiona. Tässä ongelmana on kuitenkin kustannusten kohdistaminen. Working Paper -julkaisujen kohdalla tutkija ei välttämättä halua alustavia tutkimustuloksiaan kaikkien tietoisuuteen, vaan tällöin pitäisi olla mahdollisuus rajata niiden jakelu vain tietyille käyttäjille.

    Verkon välityksellä julkaistavien julkaisujen ylläpitäjänä tulisi haastateltavien mukaan olla yksi henkilö, joka vastaisi tiedottavien julkaisujen ja tutkimuksien bibliografiatietojen ja abstraktien laittamisesta WWW:hen. Mikäli tutkija haluaa julkaista myös varsinaiset tutkimusraportit, tulisi hänen itse huolehtia niiden siirtämisestä WWW:hen. Tämä ei välttämättä olisi työmäärältään ylivoimainen vaihtoehto varsinkin, jos teksti on rakenteeltaan yksinkertainen (ei sisällä paljon kuvia tai taulukoita) ja sivumäärältään suppeahko.

    3.8 Yhteenveto

    Akateeminen julkaiseminen on muutoksen edessä, sillä perinteisen paperijulkaisemisen rinnalle on nousemassa uusi elektroninen julkaisutapa. Nykyisiin julkaisumenetelmiin liittyy ongelmia, joihin voisi löytyä ratkaisu elektronisesta julkaisemisesta. Tämä tietoverkkoja hyödyntävä järjestelmä tarjoaa monia etuja, joista tärkeimpiä ovat julkaisujen levittämisen nopeus laajalle lukijakunnalle samanaikaisesti ja interaktiivinen kommunikointi sekä tutkijoiden että tutkijoiden ja opiskelijoiden välillä. Nämä ovat huomattavia etuja akateemiselle julkaisemiselle, koska tutkijoiden tuottamat kirjalliset työt vaikuttavat heidän asemaansa, arvostukseensa ja ylenemismahdollisuuksiinsa.

    Uuteen elektroniseen julkaisutapaan siirtyminen tapahtuu kuitenkin hitaasti ja ratkaistavana on monia eri intressiryhmien asettamia vaatimuksia. Lisäksi elektronisiin julkaisuihin kohdistuu epäluuloja esimerkiksi tiedon luotettavuudesta ja julkaisukanavan epävirallisuudesta.

    Osa Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen julkaisuista on tarpeen julkaista sekä paperiversiona että elektronisesti WWW:n välityksellä. Tieteelliset julkaisut, kuten pro gradu -työt, lisensiaattityöt, väitöskirjat ja erilaiset artikkelit, noudattavat yhtenäistä yliopiston julkaisuille suunniteltua rakennetta. Siten ne soveltuvat hyvin rakenteisiin teksteihin perustuvan julkaisumallin avulla julkaistavaksi.



    SeuraavaEdellinenYlös
    Seuraava Edellinen Alkuun