Takaisin DigPubin kotisivulle 2 JULKAISEMINEN ELEKTRONISTEN DOKUMENTTIEN HALLINNAN OSANA

Seuraava Edellinen Alkuun
Seuraava Edellinen Alkuun


  • 2 JULKAISEMINEN ELEKTRONISTEN DOKUMENTTIEN HALLINNAN OSANA

  • 2.1 Elektronisten dokumenttien hallinta
  • 2.2 Elektronisten dokumenttien hallinnan sovellusalueet
  • 2.3 Elektronisten dokumenttien julkaiseminen
  • 2.3.1 Julkaistavan tiedon esittäminen
  • 2.3.2 Julkaisukonteksti
  • 2.3.3 Julkaisemiseen liittyviä ongelmia
  • 2.4 Tekijänoikeudet elektronisissa julkaisuissa
  • 2.4.1 Tekijänoikeuksien lainsäädännöllinen viitekehys
  • 2.4.1.1 Teos
  • 2.4.1.2 Tekijä
  • 2.4.1.3 Kappaleiden valmistaminen ja muut käyttöoikeudet
  • 2.4.1.4 Teoksen jakelu ja julkinen esittäminen
  • 2.4.2 Tekijänoikeuksien hallinta
  • 2.4.2.1 Teknologioita
  • 2.4.2.2 Malleja
  • 2.5 Tulevaisuuden näkymiä
  • 2.6 Yhteenveto


    2 JULKAISEMINEN ELEKTRONISTEN DOKUMENTTIEN HALLINNAN OSANA

    Viime aikoihin asti dokumenttien käsittelyteknologia on enimmäkseen rajoittunut nopeuttamaan ja parantamaan tekstidokumenttien tuottamista, tulostamista ja siirtoa. Useat tutkimukset ja suuntaukset osoittavat, että olemme siirtymässä tietokonepohjaiseen informaation hallintaan. Tulevaisuudessa yhä useampien dokumenttien ennustetaan koostuvan verkoissa julkaistavista osista, jotka on linkitetty varsinaisen asiakirjan lukuihin ja kappaleisiin.

    Tässä tutkielmassa on keskitytty elektronisten dokumenttien hallinnan yhteen osa-alueeseen, elektroniseen julkaisemiseen. Tämän luvun alussa kerromme elektronisten dokumenttien hallinnasta ja sen eri sovellusalueista. Kansainvälisten tietoverkkojen käyttäjämäärien ja siirtotehokkuuksien kasvaessa dokumenttien julkaiseminen verkon välityksellä on yhä lisääntynyt. Verkon välityksellä tapahtuvasta julkaisemisesta on seuraavassa esitelty yleistä tällä hetkellä käytössä olevista julkaisutavoista. Kansainväliset tietoverkot ovat tuoneet mukanaan tehokkaan julkaisumedian lisäksi myös ongelmia, jotka perinteisessä julkaisemisessa on ratkaistu jo aikoja sitten. Elektroniset julkaisut eivät välttämättä sovellu sekä verkon välityksellä tapahtuvaan että paperimuotoiseen julkaisemiseen, vaan julkaisujen suunnittelu, niiden käyttäminen ja hallinta vaativat muutoksia perinteisiin menetelmiin. Tässä luvussa on kerrottu elektronisten dokumenttien julkaisemiseen liittyen dokumenttien esitystavoista ja muista verkkojulkaisemiseen liittyvistä seikoista, jotka ovat elektronisen julkaisuperinteen alkuvaiheessa osoittautuneet tärkeiksi huomioida. Lopuksi on myös selvitetty suuntaviivoja elektronisten julkaisujen tekijänoikeudellisista kysymyksistä ja lainsäädännöstä, joka on jatkuvan kehityksen alaisena, sekä joitakin näkökohtia elektronisen julkaisemisen tulevaisuudesta.

    2.1 Elektronisten dokumenttien hallinta

    Elektroninen dokumentti on tietokoneen muistissa olevaa tekstiä, jota voidaan visualisoida usealla eri tavalla. Elektronisen dokumentin keskeinen ominaisuus on sen erilaiset esitysmuodot. Paperilla tai kuvaruudulla näkyvä teksti on elektronisen dokumentin ulkoinen esitysmuoto. Sisäistä esitysmuotoa voidaan tulkita vain tähän tarkoitukseen tehdyillä tietokoneohjelmilla. (Salminen, 1992)

    Salmisen (1992) mukaan elektronisten dokumenttien hallinnalla käsitetään kaikkia niitä vaiheita ja tehtäviä, jotka liittyvät dokumentin tuottamisesta sen varastointiin. Dokumentin tuottaminen aloitetaan tekstirungon ja sisällön suunnittelulla. Sen jälkeen kirjoitetaan dokumentin sisältö ja muodostunut dokumentti tallennetaan. Dokumentti voidaan tallentamisen jälkeen ottaa tarvittaessa käsiteltäväksi uudelleen, jolloin tekstiä muokataan kunnes se vastaa kirjoittajan tekstille asettamia tavoitteita. Elektronisten dokumenttien hallintaan kuuluu myös dokumentin tai sen osien poistaminen. Dokumenttiin voidaan liittää tekstin lisäksi myös kuvia, taulukoita, kaavoja ja erilaisia tilastoja sekä ääntä.

    Elektroninen dokumentti voidaan julkaista ja jakaa eri kanavien välityksellä lukijoille. Julkaisukanava voi olla elektronista muotoa käyttävä (kuten esimerkiksi tietoverkko) tai perinteinen paperimuotokin. Elektronisesta dokumentista voidaan muodostaa laadukkaita paperiversioita monipuolisilla tekstinkäsittely- ja sivuntaitto-ohjelmilla sekä tulostustarkkuuksiltaan tehokkailla kirjoittimilla. Varsinkin laser-kirjoittimilla tulostaminen vähentää esipainatuksen tarveitta ja siten lyhentää varsinaista julkaisemisprosessia.

    Salmisen (1992) mukaan elektronista tekstiä on mahdollista tuottaa kolmella eri tavalla. Ehkä yleisin tapa on kirjoittaa teksti käsin elektroniseen muotoon esimerkiksi tietokoneen näppäimistön avulla. Usein apuna käytetään erilaisia tekstinkäsittelyohjelmia, jotka tarjoavat kirjoittajalle monipuolisia tekstin tuottamis- ja muokkausominaisuuksia. Toinen elektronisen teksin tuottamistapa on siirtää teksti paperidokumentista elektroniseen muotoon optisen lukijan avulla. Tällaisia dokumentteja voivat olla esimerkiksi kirjan sivut tai kirjoituskoneella kirjoitettu arkki. Kolmas tapa tuottaa elektronista tekstiä on ohjelmallinen eli tekstiä muodostuu tietokoneessa eri ohjelmien avustuksella. Esimerkiksi sähköpostisanomat voivat olla postitusohjelman tuottamia ja lähettämiä.

    Elektronisessa muodossa oleva teksti on mahdollista tallentaa eri tietovälineille kuten tietokoneen kovalevylle, ulkoisille levykkeille, nauhoille tai CD-levylle. Dokumentti voidaan tallentaa joko yhtenä kokonaisuutena tai osina siten, että esimerkiksi kuvat erotetaan muusta dokumentista erillisiksi tiedostoiksi. Dokumentin osat on mahdollista tallentaa yhdelle tai useammalle tietovälineelle, josta ne voidaan lukea ja yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi ohjelmallisesti osoittimien avulla. Dokumenttien arkistointi mahdollistaa sen, että tallennettu tieto on nopeasti saatavilla ja tiedon haussa pystytään käyttämään monipuolisia hakuperusteita. Tiedon hakeminen ei myöskään ole riippuvainen tiedon sijainnista ja yhtä dokumenttia voi käyttää useampi henkilö samanaikaisesti. Elektroninen arkistointi säästää fyysistä tilaa paperidokumentteihin verrattuna, sillä elektronisille tietovälineille mahtuu huomattavan suuri määrä tietoa. Dokumenttien siirto tapahtuu joko tietoverkon välityksellä tai levykkeillä, CD-levyillä ja nauhoilla.

    Elektronisen tekstin hallintaan liittyy myös monia ongelmia. Salminen (1992) esittelee esimerkiksi tekstin siirrettävyyteen, suureen määrään, dynaamisuuteen sekä heterogeenisuuteen liittyviä ongelmia. Kun tekstiä siirretään yhä enemmän sekä organisaation sisällä että organisaatioiden välillä, täytyy sopia tietyt pelisäännöt, jotta teksti ja siihen sisältyvä informaatio välittyisi oikein ja vastaanottajan ei enää tarvitsisi muokata tekstiä. Yhä suuremmat tekstimäärät vaikeuttavat tietyn tekstin hakemista suurista tekstitietokannoista, sillä hakumenetelmät eivät välttämättä sovi kovin erilaisten dokumenttikokoelmien hallintaan. Useiden erilaisten hakutoimintojen ylläpitäminen heikentää dokumenttien ylläpidettävyyttä ja kokonaisvaltaista hallintaa. Tekstitietokantojen hallintaan tarkoitetut ratkaisut perustuvat usein staattisen tekstin käsittelyyn. Nykyisin useimmissa organisaatioissa käsiteltävä teksti on dynaamista eli sitä tuotetaan, muokataan, vastaanotetaan, lähetetään, luetaan ja arkistoidaan eri työpisteistä erilaisilla välineillä. Jotta dokumenttien ylläpitäminen voitaisiin kohdistaa aina alkuperäiseen tekstiin, tekstitietokantojen hallintajärjestelmien tulisi sisältää myös joustavat tekstien ylläpitomahdollisuudet. Mitä enemmän tekstin käsittelyyn on kehitetty ohjelmia sitä enemmän on syntynyt myös tekstin esitysmuotoja. Tämä on ongelmallista kokonaisvaltaisen tekstin hallinnan kannalta, koska tietyn tekstimuodon käsittelyyn keskittyneet ohjelmat eivät useinkaan pysty muuntamaan muiden ohjelmien tuottamia tekstejä sopivaan muotoon.

    2.2 Elektronisten dokumenttien hallinnan sovellusalueet

    Keskeisimmät edut, jotka elektronisten dokumenttien hallinnalla saavutetaan ovat kommunikoinnin nopeutuminen, paperin säästäminen ja tuottavuuden lisääminen. Tässä yhteydessä käsitteellä elektroninen tarkoitetaan modernin informaatioteknologian käyttöä. Dokumentti on tiettyyn aiheeseen liittyvä, ihmisen ymmärrettävissä oleva informaatiokokonaisuus, joka on esitetty erilaisilla symboleilla ja tallennettu kokonaisuutena. Hallinta tarkoittaa organisaation kannalta tehokasta dokumenttien luomista, varastointia, organisointia, siirtoa, saatavuutta, ylläpitoa, käsittelyä ja ajoittaista hävittämistä. (Sprague, 1995) Elektronisten dokumenttien hallinta tarkoittaakin siis tietojenkäsittelyyn tarjolla olevan tekniikan ja sen mahdollistamien toimintojen hyödyntämistä sähköiseen muotoon tallennettujen asiakokonaisuuksien käsittelyssä.

    Elektronisten dokumenttien hallinnan sovellusalueet voidaan Spraguen (1995) mukaan jakaa seitsemään eri ryhmään. Ryhmät ovat julkaisuprosessin tehostaminen, organisaation prosessien tukeminen, ihmisten välisen kommunikoinnin ja ulkoisen informaation saatavuuden parantaminen, dokumentaation luonti ja ylläpito, asiakirjojen ylläpito ja koulutuksen edistäminen. Seuraavissa kappaleissa on käsitelty tarkemmin näitä eri ryhmiä.

    Perinteinen julkaisu- ja jakeluprosessi on luotu ensisijaisesti korkealaatuisille dokumenteille, joita tuotetaan suuria määriä. Prosessia on pidetty joiltain osin tehottomana, mikä on lisännyt tarvetta nopeamman ja enemmän nykyteknologiaa hyödyntävän julkaisumenetelmän kehittämiseen. Kuvassa 1 on esitelty perinteinen ja uutta teknologiaa käyttävä julkaisuprosessi vaiheineen. Kuten kuvasta ilmenee, dokumentti luodaan tavallisesti elektronisilla välineillä sekä perinteisessä että uudessa julkaisuprosessissa, mutta prosessien seuraavat vaiheet poikkeavat oleellisesti toisistaan. Perinteiseen julkaisemiseen kuuluva offset-painanta on prosessiltaan laaja, kallis ja siinä käytetään kemikaaleja. Uudessa julkaisuprosessissa elektroninen dokumentti tallennetaan, jolloin se on valmis julkaistavaksi. Perinteisessä julkaisemisprosessissa dokumenttien käsittely pitkän varastointiajan jälkeen voi johtaa virheisiin dokumentin vanhentuessa. Uusi teknologia mahdollistaa dokumentin jakelun elektronisessa muodossa verkkojen välityksellä, joka voidaan toteuttaa jopa välittömästi sen tallentamisen jälkeen. Viimeisenä vaiheena perinteisessä julkaisemisessa oleva kuljetus on kokonaiskustannuksiin nähden kallista. Uutta teknologiaa käyttävässä prosessissa dokumentit on mahdollista tulostaa missä ja milloin tahansa. Keskeisimmät modernin julkaisuteknologian edut ovat uusimman version saaminen lähes julkaisuhetkellä, varastointikustannuksien vähentyminen ja toimitusajan lyhentyminen.

    Kuva 1. Perinteinen ja uutta teknologiaa käyttävä julkaisuprosessi (Sprague, 1995

    Organisaatioissa muodostuu useiden erilaisten tuotantoprosessien ja toimintojen tuloksena lukuisia erilaisia lomakkeita ja raportteja sisältäviä dokumentteja. Uusi, elektroniseen dokumenttien hallintaan perustuva teknologia vähentää fyysistä paperien käsittelyä ja nopeuttaa niiden siirtoa ja hallintaa. Useissa organisaatioissa laadunvalvonta ja tuotantoprosessien muokkaus ovat uusia ja lisääntyviä toimintoja, joissa dokumentointi on tärkeää, ja siten näillä toiminnoilla on vaikutusta dokumenttien hallinnan tehostamiseen. Elektroniseen muotoon tallennetut dokumentit ovat versiohallinnan ja ylläpidettävyyden kannalta huomattavasti tehokkaampia kuin perinteiset paperidokumentit. Myös dokumenttien jakelu voidaan hoitaa keskitetysti siten, että niiden vastaanottajat ovat tietoisia dokumenttien sijaintipaikasta, mistä he voivat hankkia itselleen aina viimeisimmän version.

    Vaikka ihmisten välinen kommunikointi tapahtuu usein ilman dokumentteja, tarvitaan monissa tilanteissa (neuvottelut, kokoukset) myös asioiden kirjaamista. Sprague (1995) toteaa, että elektronisten dokumenttien hallinta tehostaa kommunikointia tarjoamalla käytettäväksi multimediaa ja elektronista dokumenttien jakelua, jotka mahdollistavat yhtäaikaisen tiedon saannin ja nopean palautteen. Kansainvälisten tietoverkkojen ansiosta myös erilaisten julkaisujen ja uutisten nopea saanti ja välittäminen on mahdollista samanaikaisesti laajalle vastaanottajajoukolle.

    Elektronisten dokumenttien hallinta mahdollistaa erilaisten organisaatiota koskevien asiakirjojen, manuaalien ja dokumenttien siirtämisen paperilta elektroniseen muotoon. Esimerkiksi organisaation sisäiset standardit ja ohjeet, suunnitelmat, johdon tietojärjestelmädokumentit sekä tuotedokumentaatio samoin kuin organisaation toimintaan liittyvien asiakirjojen jakelu nopeutuu, varmentuu ja tulee edullisemmaksi. Lisäksi versionhallinta paranee ja johdon saama tieto on tuoretta ja luotettavaa.

    Sprague (1995) tuo esille myös elektronisten dokumenttien hallinnan tarjoaman mahdollisuuden tutustua elektronisessa muodossa olevaan opetusmateriaaliin ja varsinkin multimediaa ja hypertekstiä hyväksi käyttävien dokumenttien on todettu olevan tehokkaita oppimisen kannalta. Nykyteknologia mahdollistaakin uusien opetusmenetelmien käyttöönoton, joissa tärkeänä tekijänä on jatkuva opiskelijan ja tiedon välinen vuorovaikutus. Elektroniseen muotoon tallennettu tieto, johon on yhdistetty erilaisia multimediaominaisuuksia ei jätä käyttäjää passiivisen vastaanottajan rooliin, vaan käyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa oppimateriaalinsa sisältöön sekä henkilökohtaisiin oppimismenetelmiinsä.

    2.3 Elektronisten dokumenttien julkaiseminen

    Suurimpia perinteiseen julkaisemiseen liittyviä epäkohtia ovat julkaisujen hidas ilmestyminen, hankala tai olematon hakutoimintomahdollisuus, rajalliset tiedonesitystavat ja muokkausominaisuudet sekä tuottamisen, jakelun ja arkistoinnin korkeat kustannukset. Elektroniset dokumentit ovatkin mahdollistaneet tekniikan kehittymisen myötä vaihtoehtoisten julkaisutapojen käyttöönoton. Tällä hetkellä yleisimmin käytettäviä elektronisen julkaisemisen muotoja ovat listserv-palvelimet, anonymous ftp -arkistot (aftp-arkistot), Gopher-palvelimet sekä WWW (World-Wide Web). Näille kaikille elektronisten dokumenttien julkaisutavoille on yhteistä se, että julkaisut vaativat tuottamisen lisäksi myös niiden sisältämien tietojen muotoilua, uusien tietojen päivittämistä sekä tiedon saatavuuden takaamista.

    Käytetty julkaisumenetelmä vaikuttaa oleellisesti julkaisujen saatavuuteen ja hankintamenetelmiin. Listserv-palvelimen julkaisuja on mahdollista tilata sähköpostin avulla get-komennolla, joka on määritelty tarkemmin julkaisukohtaisesti. Ftp-arkistot ovat käyttäjien saatavilla joko suoraan osoitteensa (kone, hakemisto, tiedostonimi) kautta tai WWW-selaajan välityksellä. Gopher-palvelimet perustuvat hierarkkisiin valikoihin, joiden avulla tarvittavien julkaisujen etsiminen on helppoa. Myös Gopher-palvelimet ovat saatavilla WWW:n välityksellä. Itse WWW tarjoaa monipuolisen ympäristön elektroniselle julkaisemiselle. Dokumentit ovat saatavilla joko linkkiviittausten tai suoran osoitteen avulla. WWW:ssä dokumentista voidaan viitata toisiin dokumentteihin, jolloin ne kaikki ovat käyttäjän saatavilla päinvastoin kuin esimerkiksi Gopher-palvelimessa, jossa viittauksia ei ole.

    Julkaisujen tuottamisen ja muotoilun rajat ja mahdollisuudet määräytyvät käytettävän teknologian mukaan. Esimerkiksi useimmat tekstiarkistot (listserv, aftp ja Gopher) tukevat vain 7-bitin ASCII-merkkejä, jotta dokumenttien siirtäminen olisi mahdollista. Toisaalta WWW:n välityksellä tapahtuva julkaiseminen on mahdollista vain HTML-muotoisten dokumenttien avulla, joten julkaistaessa tulisi myös huomioida käytettävien selaajien erilaiset muotoilutavat HTML-dokumenteille.

    Jotta tietoverkon välityksellä julkaistavat elektroniset julkaisut olisivat mahdollisimman nopeasti lukijoiden saatavilla, uusien julkaisujen ilmestymisestä on tiedotettava julkaisumedian sallimien mahdollisuuksien puitteissa. Tällä hetkellä tällaisesta ilmoitustavasta on käytössä kaksi eri menetelmää: julkaisun välittäminen sähköpostitse lukijoille tai ilmoitus julkaisun aiheesta, tekijöistä sekä sijainnista. Sijainti ilmaistaan yleensä URL-osoitteella (Uniform Resource Locator), joka yksilöi jokaisen WWW:ssä luettavaksi tarkoitetun dokumentin.

    Elektronisten dokumenttien julkaisemisen siirtyessä yhä enemmän kohti kansainvälisten tietoverkkojen aikakautta on huomioitava ja ratkaistava seikkoja, joita uusi julkaisumenetelmä tuo tullessaan. Seuraavassa on lyhyesti käsitelty Treloarin (1995) mainitsemia verkon välityksellä tapahtuvaan julkaisemiseen liittyviä seikkoja. Treloar kiinnittää huomiota erityisesti julkaistavan tiedon esittämiseen ja julkaisukontekstiin. Lopuksi esitetään joitakin elektronisten julkaisujen käytettävyyteen liittyviä ongelmia.

    2.3.1 Julkaistavan tiedon esittäminen

    Internet on julkaisukanavana nopeasti muuttuva, anarkiaan ja kaaokseen taipuva media, joka tuo mukanaan monien etujen lisäksi myös todellisia ongelmia julkaisijoiden ratkaistavaksi. Julkaisut ovat saatavilla URL-osoitteiden välityksellä, mutta dokumenttiarkistojen muuttuessa tai siirtyessä osoitteet eivät enää pidä paikkaansa. Treloar (1995) ehdottaakin, että osoitteen muuttuessa julkaisun vanhaan paikkaan sijoitetaan dokumentti, joka ilmoittaa julkaisun sijainnin muuttuneen, sen uuden osoitteen ja mahdollisesti suoran linkin uuteen dokumenttiin.

    Perinteiset paperijulkaisut ovat luonteeltaan staattisempia kuin elektroniset dokumentit, joiden versionumerot ja viimeisimmät päivitysajankohdat muuttuvat nopeasti. Treloar pohtii artikkelissaan elektronisten julkaisujen ylläpitoon liittyviä seikkoja, kuten sitä, pitäisikö julkaisut säilyttää alkuperäisinä julkaisemisen jälkeen vai pitäisikö niitä päivittää jatkuvasti kuten tietokantojakin. Alkuperäisten julkaisujen säilyttäminen ei välttämättä edistä tietoverkon välityksellä tapahtuvaa tiedonhakua, joka jatkuvasti lisääntyy tarjolla olevan tietomäärän kasvaessa. Jatkuvan päivittämisen etuna ovat julkaisujen sijaintiosoitteet, jotka pysyvät siten ennallaan. Toisaalta tällaisten elävien ja jatkuvan päivityksen kohteena olevien julkaisujen ongelmaksi muodostuu niihin viittaaminen, koska tällöin aiemmin viittauksen kohteena ollut tekstikokonaisuus voi jopa puuttua julkaisun viimeisimmästä versiosta kokonaan. Treloar ehdottaakin ratkaisua, jonka mukaan elektroniset julkaisut sisältävät aina tiedon siitä, kumpaan kategoriaan ne kuuluvat: pysyvään vai päivitettävään. Tätä käytäntöä on noudattanut myös Bailey (1995) verkon välityksellä julkaistussa kirjallisuusluettelossaan, jonka HTML-versio on jatkuvan päivityksen kohteena ja ASCII-versio säilyy sisällöltään ja arkistoinniltaan muuttumattomana.

    Tietoverkon välityksellä julkaistujen elektronisten dokumenttien säilyvyyttä ei ole tarkkaan määritelty, mutta teknologiset seikat eivät vaikuta lyhentävästi systemaattisesti arkistoitujen julkaisujen elinikään. Vaikka elektroniseen muotoon tallennetut julkaisut ovatkin perinteisiin paperijulkaisuihin verrattuna suuri teknologinen edistysaskel, elektronisten julkaisujen digitaalisuudella on kuitenkin sekä vahvuutensa että heikkoutensa. Suurimpana vahvuutena on julkaisujen helppo kopioiminen ja siten levittäminen maailmanlaajuisesti. Yhtenä heikkoutena on, että elektronisten julkaisujen tuhoaminen on huomattavasti helpompaa kuin fyysisten paperidokumenttien.

    Elektroninen julkaiseminen on tuonut uusien dokumenttien hallintaominaisuksien lisäksi myös uusia vaatimuksia dokumenttien muotoilulle. Erilaiset julkaisukanavat saattavat vaatia toisistaan poikkeavia tekstin esitysmuotoja, jotta julkaiseminen on mahdollista. Elektronisten arkistojen (Gopher, aftp, listserv) välityksellä julkaistavat dokumentit ovat yleensä paperijulkaistavaan muotoon tallennettuja tiedostoja, joten ne eivät vaadi erillisiä tekstin ulkoasuun tai muotoon liittyviä muunnoksia. Tilanne on kuitenkin toinen, kun paperijulkaisu on tarpeen julkaista WWW:n välityksellä HTML-muodossa. Tällöin teksti täytyy muuntaa rakenteiseen muotoon ja samalla myös uudenlaiseen, paperijulkaisusta poikkeavaan ulkoasuun.

    WWW:n välityksellä on saatavilla useita erilaisia ohjeita siinä julkaistavien HTML-dokumenttien suunnitteluun. Julkaisuihin voidaan myös lisätä uusia ulottuvuuksia tietoverkon mahdollistamien multimediaominaisuuksien (värikuvat, videokuvat, äänet) ansiosta. Niiden käyttöönottaminen ja yhdistäminen julkaistaviin dokumentteihin vaatii toimiakseen kuitenkin sekä niiden tuottamiseen ja julkaisemiseen että niiden hyödyntämiseen tarvittavan teknologian huomioimista ja yhteensopivuutta. Esimerkkinä mainittakoon Treloarin (1995) nimeämät kolme tekijää, jotka rajoittavat dokumenttien multimediaominaisuuksien käyttöönottoa akateemisissa julkaisuissa:

    Näistä kaksi ensimmäistä, verkon kapasiteetti ja selaajat, ovat teknisiä seikkoja, jotka kehittyvät jatkuvasti kohti suuria tiedonsiirtonopeuksia ja graafisia käyttöympäristöjä. Akateeminen vanhoillisuus on kuitenkin pitkäaikainen, vain sukupolvien myötä kehittyvä tekijä. Epäilemättä useat akateemiset julkaisijat siirtyvät julkaisemaan elektronisesti verkon välityksellä, mutta satojen vuosien paperijulkaisuperinne (yleensä akateemisessa ympäristössä) ja sen kymmenien vuosien harjoittaminen (yksittäisten akateemisten julkaisijoiden kohdalla) vaatii aikaa muuttuakseen.

    Tietoverkon mahdollistama tietojen ja eri julkaisujen yhdistäminen linkkien avulla tuo lisäulottuvuuksia perinteiseen paperijulkaisemiseen. Niiden avulla esimerkiksi akateemisissa yhteisöissä tutkijat saavat yhteyden julkaisujen perustana oleviin alkuperäisiin tietoihin ja siten paremman mahdollisuuden tarkastella tehtyjen tieteellisten analyysien ja tuloksien oikeellisuutta. Toisaalta myös linkkiyhteydet julkaisujen aiempiin versioihin tekevät eri versioiden kehittymisen seurannan mahdolliseksi. Lisäksi erilaisista tutkimuksista julkaistut esijulkaisut voivat sisältää yhteyksiä meneillä oleviin muihin aiheeseen liittyviin tutkimuksiin. Tämä usealta eri taholta saatavissa oleva tieto luo paineita julkaisujen kirjoittajalle, koska lukijalla on mahdollista entistä paremmin seurata alaan liittyvää kirjallisuutta ja käytyjä keskusteluja. Lukijalla on mahdollisuus hankkia tietämystä asiasta helpommin kuin ennen. Toisaalta kirjailijalla ei välttämättä tarvitse kirjoittaa kaikkea itse, sillä linkkiyhteydet mahdollistavat lisätietojen hankinnan muista lähteistä.

    WWW:n välityksellä julkaistavan dokumentin rakenne määräytyy sen käyttötarkoituksen mukaan eli onko julkaisun tarkoitus olla luettavissa tietokoneen kuvaruudulta vai tulostettavissa paperille ja tallennettavissa. Erään suosituksen mukaan verkkojulkaisut tulisi esittää lyhyehköinä (noin viisi sivua), toisiinsa linkitettyinä tekstikokonaisuuksina, joiden välillä käyttäjä voi lineaarisesti liikkua eteen- ja taaksepäin. Treloarin mukaan tämä tyyli ei kuitenkaan sovellu esimerkiksi akateemisten julkaisujen esittämiseen, koska akateemiset artikkelit muodostavat yhden, itsenäisen kokonaisuuden ja ne tulisi myös esittää sen mukaisesti. Pitkien artikkeleiden ollessa kyseessä ne voidaan tarvittaessa jakaa osiin ja yhdistää sisällysluetteloon sisäisten linkkien avulla. Verkon välityksellä julkaistavien dokumenttien rakennetta suunniteltaessa tulisi myös ottaa huomioon, että yhtenäiset julkaisut ovat käyttäjille helppokäyttöisempiä ainakin tulostuksen kannalta.

    2.3.2 Julkaisukonteksti

    Käytettävästä julkaisumenetelmästä huolimatta julkaisemiselle on luonteenomaista sosiaalisuus eli kohderyhmän muodostuminen laajasta henkilöjoukosta. Tämä tuo mukanaan useita julkaisemisessa huomioitavia tekijöitä ja odotuksia, joista Treloar (1995) mainitsee tärkeimmiksi tekijänoikeudet, julkaisun laadun ja viittaukset. Elektronisessa julkaisemisessa nämä seikat ovat vielä osin ratkaisematta päinvastoin kuin perinteisessä paperijulkaisemisessa.

    Elektronisessa julkaisemisessa sekä tekijänoikeudellinen lainsäädäntö että sen noudattamiskäytännöt ovat jatkuvan muutoksen alaisena. Perinteistä paperijulkaisemista varten laaditut tekijänoikeuslait eivät ole saavuttaneet uutta teknologiaa hyödyntäviä julkaisumenetelmiä, joiden avulla tuotetut julkaisut ovat saatavilla ilman kattavaa lainsäädännön suojaa. Tällä hetkellä useimmissa elektronisissa julkaisuissa on noudatettu tekijänoikeuksien suhteen käytäntöä, jossa julkaistavaan tekstiin liitetään maininta, että kyseessä on tekstin ensimmäinen julkaisukerta. Tähän viitaten myös muilla kuin julkaisun kirjoittajalla on mahdollisuus käyttää julkaisua. Elektronisten julkaisujen tekijänoikeudellisia kysymyksiä sekä siihen liittyvän ja jatkuvasti muuttuvan lainsäädännön nykytilaa on käsitelty tarkemmin luvussa 2.4.

    Varsinkin akateemisten elektronisten julkaisujen laadun valvontamenetelmänä voidaan pitää akateemisten julkaisujen arviointimenettelyä, joka on Harnadin (1995b) ja Odlyzkon (1994) mukaan mahdollista toteuttaa myös verkon välityksellä. Tietoverkon välityksellä tapahtuvasta arviointimenettelystä on kerrottu lisää kappaleessa 3.6. Lisäksi julkaisujen laadun ja käytettävyyden mittareina voidaan Treloarin (1995) mukaan pitää niiden sisältämien ulkoisten ja sisäisten linkkien sekä viittausten lukumäärää; mitä runsaammin ja monipuolisemmin dokumentti sisältää linkkejä, sitä hyödyllisempi se on. Tällainen useita linkkejä sisältävä julkaisu antaa myös lukijalleen tilaisuuden lisätiedon hankkimiseen suhteellisen vaivattomasti. Toisaalta julkaisun eheyden säilyttämiseksi sen sisältämien viittausten ja linkkien lukumäärällä on ylärajansa. Liiallisella asiasta toiseen siirtymisellä lisätään riskiä julkaisun varsinaisen sisällön häviämisestä muun lisäinformaatioksi tarkoitetun tiedon sekaan.

    Perinteisessä paperijulkaisemisessa on tapana mitata artikkeleiden vaikuttavuutta siihen kohdistettujen viittausten lukumäärällä. Tietoverkon välityksellä tapahtuvassa julkaisemisessa tällainen menettely ei kuitenkaan ole mahdollista. Tällä hetkellä suuntaa antavana käyttömittarina on toiminut julkaisuarkistojen palvelimet, joiden lokitiedostoihin kirjataan dokumentteihin kohdistuneet haut. Muuten käyttömääriä on lähes mahdotonta seurata, koska tietoverkko mahdollistaa ainakin vielä nykyisin vain yksisuuntaisten linkkien muodostamisen.

    2.3.3 Julkaisemiseen liittyviä ongelmia

    Organisaatiorakenne ja käytössä oleva teknologia vaikuttavat osaltaan elektroniseen julkaisemiseen. Organisaatioissa, joissa käytetään sähköpostia, hierarkkisuuden sanotaan vähentyneen. Kahin (1992) mainitsee esimerkkinä akateemiset yhteisöt, jossa tämän johdosta tutkimustuloksia saatetaan jättää pois julkaisuista ylemmän hierarkiaportaan tietämättä. Toisaalta myös samalla hierarkiatasolla olevien, yhteistä tutkimustaan julkaisevien tutkijoiden välille voi muodostua ristiriitoja, jos tutkijaosapuolet pyrkivät käyttäytymään täysin itsenäisesti, toisiaan huomioimatta. Onkin todettu, että mitä enemmän julkaisulla on tekijöitä tai muita omistajia, sitä todennäköisemmin julkaisu käyttäytyy kuin se olisi julkista omaisuutta ja sitä vaikeampi on päästä sopimukseen esimerkiksi tekijänoikeuskysymyksistä. Elektronisia julkaisuja onkin kritisoitu niiden vaivattomasta kopiointimahdollisuudesta, jolloin julkaisujen alkuperäistä osoitetta ja tekijää on lähes mahdotonta jäljittää.

    Lynch (1994) kirjoittaa myös helpon kopiointimahdollisuuden aiheuttamista uusista, elektronisessa julkaisemisessa vielä osin ratkaisemattomista ongelmista. Elektronisten julkaisujen vapaa saatavuus vaarantaa oleellisesti niiden sisältämien tietojen säilymistä alkuperäisinä. Kun tiedostoja kopioidaan ja siirretään verkoissa, ei välttämättä tiedetä siirtyykö alkuperäinen teksti oikeassa muodossa. Tiedostojen sisällön tarkistaminen on mahdollista ainakin silloin, jos siitä on saatavilla myös alkuperäinen versio, jolloin oman kopion vastaavuus voidaan tarkistaa vertaamalla tiedostoja keskenään bitti bitiltä. Tämä voi olla isojen tekstien yhteydessä hidasta ja kallista. Elektronisten julkaisujen sijantiosoitteen lisäksi on siis myös tiedettävä, että siirretty teksti on kopioitu alkuperäisestä eikä kopiosta. Kun tämän selvittämiseen tarvittavat menetelmät on käytettävissä, erillistä vertailua kopion ja alkuperäisen kanssa ei tarvita. Tämä myös lyhentää huomattavasti julkaisun siirtämiseen ja käyttöönottoon tarvittavaa aikaa. Toinen tapa varmistaa kopion oikeellisuus on käyttää tekniikkaa, jossa tekstiin piilotetaan osia, joiden perusteella sen alkuperä pystytään jäljittämään. Tiedon alkuperäisyyden tarkistamiseen on jo kehitetty menetelmiä, joista joitakin on esitelty käsiteltäessä tekijänoikeudellisia seikkoja luvussa 2.4.2.

    Vaikka elektroniset julkaisut pyritäänkin tarjoamaan luettavaksi näyttöpäätteeltä, useat haluavat kuitenkin tulostaa ne paperille perusteellisempaa tarkastelua varten. Elektronisten julkaisujen lukeminen näyttöpäätteeltä koetaan yleensä epämukavaksi ja hankalaksi, varsinkin pitkien tekstien yhteydessä. Vaikka nykyteknologia mahdollistaakin grafiikan ja tekstin tarkan tulostamisen, se ei tule täysin syrjäyttämään julkaisujen paperiversioita ainakaan aivan lähitulevaisuudessa. Tietoverkon rooli tulee säilymään enemmänkin laajana julkaisujen hakuareenana, eikä se siten kykene päihittämään kirjoja lukumukavuudessa ainakaan nykyisin käytössä olevien näyttöjen ulkomitoilla. Lukijat haluavat valita mieltymystensä mukaisen lukupaikan ja -asennon, johon muutama paperiarkki soveltuu huomattavasti paremmin kuin kymmenkiloinen kuvaruutu.

    Elektroninen julkaiseminen on kohdannut joitakin käynnistysvaikeuksia myös perinteikkäällä kustannusalalla, jossa ei ole suinpäin rynnätty uuden teknologian pyörteisiin, vaan enemmänkin on jääty seuraamaan alan kehittymistä ja laajenemista myös suuren yleisön suosioon. Saari (1994) mainitsee yleisimpiä syitä, jotka hidastavat elektronisen julkaisemisen yleistymistä. Niitä ovat:

    Elektroniseen julkaisemiseen siirtyminen ei ole verrattavissa vaan jonkin yksittäisen julkaisuprosessin vaiheen uudistamiseen, vaan kyseessä on täysivaltainen julkaisumenetelmien muuttaminen. Siksi onkin ymmärrettävää, että useat odottelevat alan vakiintumista sekä toimintatapojen että siihen tarvittavan teknologian kehittymisen ja halpenemisen kannalta. Elektroninen julkaiseminen on kuitenkin tällä hetkellä julkaisuyhtiöiden suurin kasvualue.

    2.4 Tekijänoikeudet elektronisissa julkaisuissa

    Digitaalitekniikka vaikuttaa perinteisten julkaisujen käyttötapoihin ja mahdollistaa kokonaan uudenlaisten julkaisujen luomisen. Julkaisujen hankkiminen vähittäiskaupasta vähenee uusien aineettomien levitysmuotojen ansiosta. Tällöin myös julkaisujen kopiointi halpenee, helpottuu ja vastaa laadultaan alkuperäistä, ja niiden muunteleminen ja yhdisteleminen on helppoa. Nämä digitaalitekniikan luomat uudet julkaisujen levitysmuodot ja -menetelmät asettavat muutostarpeita tekijänoikeussäädöksille, jotka pääasiassa koskettavat vain aineellisia teoksia ja niiden oikeussuojaa. Seuraavassa on käsitelty tekijänoikeuksia digitaalisen julkaisemisen kannalta. Tekijänoikeudelliseen lainsäädäntöön kiinteästi kuuluvalla teos-käsitteellä tarkoitetaan tässä digitaalisen julkaisemisen tuotetta eli julkaisua.

    Digitaalitekniikka hämärtää perinteiset rajat teoksien valmistamisen, lähettämisen ja esittämisen väliltä, jolloin niitä koskevat erilaiset tekijänoikeudet eivät välttämättä vastaa tarkoitustaan. Nämä teokseen liittyvät käsitteet on tarkennettava tai jopa määriteltävä uudelleen nykytekniikan suomien mahdollisuuksien valossa. Sen lisäksi, että digitaalitekniikka vaatii tekijänoikeussäännöksien perusteellista päivittämistä ja uudistamista, sitä voidaan myös hyödyntää niiden hallinnassa erilaisten koodausjärjestelmien avulla.

    2.4.1 Tekijänoikeuksien lainsäädännöllinen viitekehys

    Kansainväliset tietoverkot eivät noudata valtioiden rajojen kaltaisia rajoja. Niiden välityksellä suoritettava tiedonsiirto tapahtuu käytännössä useissa maissa yhtäaikaisesti, joten verkkojen hallitseminen vaatii yhtenäisyyttä eri maiden lainsäädännöissä. Suomessa tekijänoikeuskysymyksiä on selvitetty Tekijänoikeustoimikunnan toimeksiannon lisäksi myös Suomen Tekijänoikeudellisen Yhdistyksen toimintayksikössä Tekijänoikeusinstituutissa. Kansainvälisiä tekijänoikeuteen liittyviä hankkeita käsittelevät mm. maailman henkisen omaisuuden järjestö WIPO (World Intellectual Property Organization), EU:n komissio sekä eräät kansalliset organisaatiot Yhdysvalloissa, Ranskassa, Japanissa, Ruotsissa ja Norjassa. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995)

    Tekijänoikeuslait vaihtelevat eri maiden välillä, mutta Internetin kaltaisen kansainvälisen verkon välityksellä tapahtuva julkaiseminen vaatii yhtenäisiä käytäntöjä. Yleisesti tekijänoikeuksien haltijalla on oikeus mm. teoksen muokkaamiseen, julkaisemiseen, esittämiseen ja siirtämiseen, ja lisäksi nämä oikeudet voidaan myydä tai siirtää toiselle osapuolelle. Teoksen tietyn kokoisen osan kopioiminen esimerkiksi tutkimus- tai opiskelukäyttöön on myös sallittua useissa maissa. Joillekin aineistoille ei sovelleta tekijänoikeuslakeja, jos esimerkiksi tekijä haluaa teoksensa olevan julkinen. Tekijänoikeuksien voimassaoloaika vaihtelee eri maiden välillä. Esimerkiksi Australiassa ja USA:ssa tekijänoikeudet ovat voimassa 50 vuotta tekijän kuolemasta, mutta useissa maissa voimassaoloaikaa ollaan kasvattamassa 70 tai jopa 120 vuoteen. (Lean, 1995) Suomessa sovelletaan tällä hetkellä 50 vuoden voimassaoloaikaa, mutta Euroopan Unioniin liittymisen vuoksi ollaan siirtymässä 70 vuoden voimassaoloaikaan tekijän kuolemasta siten, että uusi aikaraja tulisi voimaan takautuvasti.

    Seuraavissa kappaleissa on käsitelty digitaalitekniikan tekijänoikeudellisia vaikutuksia teoksen, tekijän, kappaleiden valmistamisen ja teoksen jakelun kannalta. Nämä tekijät ovat keskeisiä tekijänoikeudellisessa lainsäädännössä ja niistä on pyritty huomioimaan erityisesti ne seikat, jotka poikkeavat oleellisesti perinteiselle paperijulkaisemiselle laaditusta lainsäädännöstä. Teksti perustuu pääasiallisesti Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n keväällä 1993 järjestämään maailmanlaajuiseen symposiumiin Harvardin yliopistossa Cambridgessä Yhdysvalloissa. Joitakin Suomen tekijänoikeuslakiin perustuvia näkökohtia on myös poimittu tekijänoikeustoimikunnan laatimasta muistiosta.

    2.4.1.1 Teos

    Tekijänoikeuslain soveltamisen kannalta tärkeän teos-käsitteen määrittelyn merkitys korostuu digitaalisessa ympäristössä, koska digitaalitekniikalla luoduissa tuotteissa arvokkaimman osan muodostavat usein tiedot. Pelkkiä tietoja ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi suojattu tekijänoikeudella. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995)

    Tekijänoikeussuojan edellytyksenä on teoksen omaperäisyys, ja koko teoksen lisäksi tekijänoikeudella voidaan suojata myös teoksen osia. Tekijänoikeussuojan ulkopuolelle jäävät kuitenkin yksittäisten tietojen lisäksi ideat ja periaatteet. Tämä aiheuttaa digitaalitekniikan osalta ongelmia, koska tekniikka mahdollistaa yhä pienempien yksiköiden markkinoinnin, ja ne voivat siten olla kaupallisesti arvokkaita. Tekijänoikeus on perustunut eri tyyppisten teosten luokittelulle, mutta digitaalitekniikka johtaa kuitenkin kaikkien teoslajien yhdistymiseen. (Harenko, 1993) Koska digitaaliset teokset voivat sisältää erilaisia multimediaominaisuuksia, pelkkä paperijulkaisujen tekijänoikeuksia valvova laki on täysin riittämätön. Tulevaisuudessa tekijänoikeuslainsäädännössä on yhdistettävä musiikki-, videokuva- ja muut sellaiset eri alojen oikeudet, jotka voivat sisältyä digitaalisiin julkaisuihin.

    2.4.1.2 Tekijä

    Teos-käsitteen määrittelyn lisäksi tekijänoikeuksien kannalta on tärkeää määritellä myös teoksen tekijä (Cohen, 1994). Perinteiseen julkaisemiseen liittyvät roolit (tekijä, esittäjä, kustantaja ja jakelija) muuttuvat ja yhdistyvät digitaalisuuden ja verkottumisen ansiosta. Toisaalta digitaalitekniikan avulla materiaalien muunneltavuus ja yhdistäminen helpottuu, mikä vähentää täysin uusien teoksien luomista. Tällöin myös teoksen tekijän ja käyttäjän välinen rooliraja hämärtyy ja muunneltuja teoksia varten tarvitaan uusia säädöksiä. Tämän lisäksi digitaalitekniikan työvälineiden (kuten tietokoneohjelmien) tekijät ja teoksien interaktiivisuus ovat aihealueita, jotka vaativat vielä täsmällisempiä säädöksiä tekijänoikeuksiin liittyen. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995)

    Dreier (1993) mainitsee kaksi toisistaan poikkeavaa tapaa, joilla digitaalitekniikka vaikuttaa tekijä-käsitteeseen. Ensinnäkin digitaaliteknisten teoksien luominen on muuttunut siten, että yhä harvemmin luodaan täysin uusia, suojaamattomien ideoiden ja periaatteiden mukaisia teoksia. Toisaalta tekijänoikeuksien kohdistaminen tuottaa ongelmia silloin, kun usean tekijän teokselle ei ole mahdollista nimetä tekijöitä, vaan ainoastaan joukko myötävaikuttajia, joita voidaan perinteisten sääntöjen mukaan pitää vain muunnelmien tekijöinä. Näihin tekijänoikeudellisiin epäkohtiin voitaisiin Dreierin mielestä vaikuttaa muuntamalla teos-käsitettä koskemaan yhä pienempiä osia digitaalisessa ympäristössä.

    2.4.1.3 Kappaleiden valmistaminen ja muut käyttöoikeudet

    Suomen tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan tekijällä on yksinoikeus kappaleenvalmistukseen, levitykseen, julkiseen esittämiseen sekä näyttämiseen (Tekijänoikeustoimikunta, 1995). Seuraavassa on tarkasteltu näiden oikeuksien sisältöä digitaalitekniikan mahdollistamien levitystapojen valossa.

    Digitaalinen kappaleenvalmistus tarkoittaa teoksen tallentamista elektroniseen muotoon, ja helppoutensa ansiosta se aiheuttaa sekä etuja että haittoja digitaalisten teoksien hallintaan. Tällaisten teoksien osien kopioiminen on helppoa, mikä tuottaa ongelmia tekijänoikeuslakiin liittyvien teostasovaatimusten tulkitsemisessa: teoksen pienet osat voivat olla arvokkaita. Teoksen ja sen sisältämien tietojen erottaminen toisistaan on vaikeaa. Digitaalisten teoksien levittämisen helppous voi lisätä teosten väärinkäyttöä, jolloin levitysoikeuden rajoittaminen on välttämätöntä teosten hyväksikäytön kontrolloimiseksi. Nykyinen tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan huomioi elektronisen teoksen levittämiseen liittyväiä erilaisia välitysmuotoja. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995) Digitaalitekniikan avulla teoksia voidaan levittää aineettomasti kansainvälisiä verkkoja pitkin, jolloin teoksen levitysmuodot voivat vaihdella. Nämä erilaiset levitysmuodot tulisi myös huomioida tekijänoikeussäännöksissä tulevaisuudessa siten, että niitä kohdeltaisiin tasapuolisesti. (Dreier, 1993)

    2.4.1.4 Teoksen jakelu ja julkinen esittäminen

    Digitaalisten teoksien levittäminen on halpaa ja nopeaa perinteisiin teoksien levitysmuotoihin verrattuna. Teosten tehokas levittäminen verkon välityksellä jopa miljoonille ihmisille voi myös aiheuttaa niiden väärinkäyttöä ja jopa piratismia. (Berman, 1993) Myös teoksen julkinen esittäminen sekä tekijänoikeuslaissa keskeisten käsitteiden "näyttäminen" ja "esittäminen" erottaminen toisistaan digitaalisessa ympäristössä ovat tutkittavia seikkoja tekijänoikeuslaissa (Tekijänoikeustoimikunta, 1995).

    Tekijänoikeudelliset säännöt keskittyvät perinteisesti julkiselle alueelle eli siihen vaiheeseen, kun teos on lukijoiden saatavilla. Teoksen julkistamisella se siirretään tekijän yksityisestä piiristä julkisuuteen markkinoille, jossa siitä valmistetaan kappaleita yleisölle esitettäväksi. Näin teos siirtyy käyttäjän yksityiseen piiriin. Tietoverkot vaikuttavat teoksen julkistamiseen siten, että tekijän ja käyttäjän yksityiset alueet yhdistyvät eliminoimalla julkisen alueen pois. Digitaalitekniikan käyttöönoton johdosta julkisuuskäsite olisi määriteltävä uudelleen. Toisaalta yksityiset alueet yhdistävä tietoverkko voidaan ymmärtää perinteisen julkisen alueen kaltaiseksi, jolloin teoksen luvaton käyttäminen tulisi estää yksityiseenkin piiriin kuuluvalla alueella. (Dreier, 1993)

    2.4.2 Tekijänoikeuksien hallinta

    Internet-verkon välityksellä tapahtuva julkaiseminen tavoittaa jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä. Suuri osa verkon käyttäjistä saa verkossa julkaistavat teokset ulottuvilleen myös ilmaiseksi. Tekijänoikeuksiin liittyvien väärinkäytösten lisääntyessä onkin ryhdytty miettimään keinoja, joilla julkaisujen saatavuutta voitaisiin rajoittaa ja samalla kohdistaa ne vain tietyille käyttäjäryhmille. Yhtenä keinona nähdäänkin rahastus, jolloin erilaisten digitaalisten teoksien hankkiminen vaatisi jonkinlaisen maksun suorittamista ennenkuin käyttäjä saisi teoksen ulottuvilleen. (Lean, 1995)

    Digitaalitekniikan ansiosta julkaisujen käyttötavat lisääntyvät ja monipuolistuvat, mikä edellyttää oikeuksien hallitsemista tehokkaasti ja kollektiivisesti. Käyttöoikeuksien valvominen ja kontrollointi on helpointa erilaisilla teknisillä järjestelmillä, joiden avulla voidaan tunnistaa digitaalisessa muodossa olevat teokset, seurata niiden käyttöä ja tarvittaessa periä siitä myös korvaus. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995)

    Digitaalisten julkaisujen tuottajat ovat huomanneet, että tehokkaammat oikeuksien hallintajärjestelmät voisivat parantaa heidän mahdollisuuksiaan tiedon jakamiseen nopeammin ja tehokkaammin käyttäjille. Siksi useat elektronisten dokumenttien jakeluohjelmat sisältävät oikeuksien ja tekijänpalkkioiden hallinnan osana järjestelmää. Nämä ohjelmat takaavat oikeuksia kuitenkin vain dokumenteille, jotka ovat jo oikeudenhaltijoidensa valtuuttamia. Uudet aineistot tai niiden uudenlainen käyttö vaatii erillisen oikeuksien valtuutuksen niiden haltijalta. (Garrett & Lyons, 1993)

    Verkossa julkaiseminen mahdollistaa myös erilaisten linkkien luomisen muihin teoksiin. Tämä on aiheuttanut keskustelua tekijänoikeuksiin liittyen, koska linkin tekijä ei yleensä omista tekijänoikeuksia linkin päässä olevaan teokseen. Tällä hetkellä linkkiyhteyksien käytössä on päädytty siihen tulokseen, että teoksen tekijä eli tekijänoikeuksien haltija on vastuussa verkon välityksellä julkaisemansa teoksen jakelun rajoittamisesta, jos siihen on tarvetta. Samassa yhteydessä jätettiin URL-osoitteet tekijänoikeuksien ulkopuolelle, koska ne luokiteltiin 'tosiasioiksi', eivätkä siten kuulu tekijänoikeuksien piiriin. (Lean, 1995)

    Kaikki digitaalisten julkaisujen tekijät tarvitsevat yhä enemmän apua teknologialta digitaalimuotoisen tiedon käytön kontrolloimiseksi ja tarvittaessa myös veloittamiseksi. Tällä hetkellä ei valmista teknologista ratkaisua tekijänoikeuksien hallintaan ole olemassa, mutta joitakin alustavia teorioita, malleja ja ohjelmia on jatkuvasti kehitteillä. (Cohen, 1994)

    Toimiakseen digitaalisen julkaisuympäristön tulisi huomioida sekä julkaisujen suojaaminen luvatonta käyttöä vastaan että kontrolloida niiden luvallista käyttöä. Tietoverkoissa suojauksen tulee kattaa sen välityksellä tarjottavien palveluiden lisäksi myös itse verkon turvallisuus esimerkiksi teknisten standardien, julkisoikeudellisten lainsäädäntöön liittyvien normien sekä jakelujärjestelmien suojaus- ja laskutussysteemien avulla. Toimiakseen nämä suojausjärjestelmät edellyttävät kansainvälisiä sopimuksia tai jopa lainsäädännön tukea. (Tekijänoikeustoimikunta, 1995) Digitaalitekniikka lisää yksityistä massakäyttöä, minkä vuoksi kollektiivisen hallinnon tarve kasvaa (Harenko, 1993).

    Seuraavissa kappaleissa on esitelty joitakin tekijänoikeuksien valvontaan käytettäviä teknologioita ja malleja. Vaikka tällä hetkellä ei ole olemassa täydellistä, laajasti käytössä olevaa teknologista ratkaisua, joitakin jo muissa yhteyksissä käytössä olevia menetelmiä (esimerkiksi salasana) on voitu soveltaa myös tekijänoikeuksien valvontaan. Erityisesti tekijänoikeuksien hallintaan tarkoitettuja menetelmiä kehitetään jatkuvasti, mutta luotettavan järjestelmän käyttöönottaminen vaatii joitakin uusia teknologisia ratkaisuja tai ainakin laajan testauskäytön sen toimivuuden varmistamiseksi.

    2.4.2.1 Teknologioita

    Digitaalitekniikka antaa mahdollisuuksia oikeuksien hallinnan tehostamisen erilaisten tunnistamismenetelmien avulla. Sen avulla voidaan tunnistaa teoksen alkuperäinen osa silloinkin, kun sitä on muunneltu ja yhdistelty toisiin teoksiin. Näin helpottuu myös korvausten kohdentaminen oikeille oikeudenhaltijoille valtioiden rajoista riippumatta kansainvälisten tietoverkkojen ansiosta. (Messinger, 1993)

    Digitaalisten teoksien sarjakopiointia estävä järjestelmä SCMS (Serial Copying Management Systems) estää kopioista kopioimisen, mikä on tarpeellinen ominaisuus teoksen suojaamiseksi digitaalitekniikassa, jossa kopioiden laatu ei kopiointikertojen myötä heikkene. Tämä järjestelmä sallii kopioinnin alkuperäisestä tallenteesta. (Goldberg & Feder, 1993) SCMS-järjestelmä on kuitenkin pääasiallisesti kehitetty digitaalisten äänitteiden kopioinnin estämiseksi (Cohen, 1994).

    Erilaiset koodausjärjestelmät tarjoavat lukuisia vaihtoehtoja teoksien suojaamiselle ja tunnistamiselle. Tallenteiden tunnistamiseen on käytetty kansainvälistä tunnistamiskoodia ISRC:tä (International Standard Recording Code), joka sisältää tarpeelliset tiedot teoksen alkuperästä. Tunnistamiskoodijärjestelmän avulla voidaan myös kehittää teoksen käytön jäljittämismenetelmiä. (Harenko, 1993) Koodausjärjestelmiä käytetään myös tiedon salaamiseen, jolloin teoksen saantia on helppo rajoittaa ainoastaan siihen oikeutetuille käyttäjille. Tietoteknisin keinoin (esimerkiksi salasanalla tai älykortilla) voidaan myös tarkistaa käyttäjän henkilöllisyys, mikä myös helpottaa korvausten oikeaa kohdentamista. (Goldberg & Feder, 1993)

    Salasanajärjestelmä on tehokas vain siinä tapauksessa, että käyttäjällä on motivaatiota pitää salasana salaisena (vrt. pankkikortin tunnusluku). On todettu, että tekijänoikeuksien ollessa kyseessä käyttäjät eivät pidä salasanaa salaamisen arvoisena, ellei salasana ole yhdistetty teoksen käyttöön liitettyyn laskutusjärjestelmään. Älykorttiteknologia kehittyy jatkuvasti, mutta toimintaidealtaan se ei kuitenkaan rajoita tai valvo teoksen jakelua ja jälleenkäyttöä. Digitaaliset allekirjoitukset ovat periaatteeltaan samanlaisia kuin käsin kirjoitetut allekirjoitukset. Ne olettavat allekirjoittajan tekevän aina identtisen signeerauksen, johon alkuperäistä verrataan. (Cohen, 1994)

    Electronic Copyright Management System (ECMS) on järjestelmä, joka auttaa tekijänoikeuksien omistajien tunnistamisessa, tarvittavien oikeuksien ja lupien hankkimisessa, tekijänoikeuksiin liittyvien vaatimusten kirjaamisessa sekä tekijänoikeuspalkkioiden perimisessä. Se on kehitetty pääasiassa digitaalisten kirjastojen tekijänoikeuksien valvontaan. Toimivan ECMS:n suunnittelussa tulisi huomioida tekijänoikeuksiin liittyvät osapuolet ja heidän vaatimuksensa. Toisaalta myös sen suunnittelu- ja kehitysprosessiin tulisi varata riittävästi aikaa, jotta eri osapuolilla olisi mahdollisuus tuoda julki automaattiseen tekijänoikeuksien hallintaan liittyviä asioita. Julkaisijat toivovat, että ECMS:n avulla voidaan estää dokumenttien luvaton käyttö ja levitys. Käyttäjät olettavat ECMS:n takaavan yksityisyyden siten, etteivät käyttäjät eikä heidän dokumenttien käyttönsä tule kaikille julkiseksi. Lisäksi automaattisen järjestelmän käyttöönotto vaatii dokumenttien omistajilta myönteistä suhtautumista perinteisiä tapoja yleisempien oikeuksien hallinta- tai veloitusmenetelmien soveltamiseen, jotta laaja-alaisen järjestelmän käyttö olisi mahdollista. Kun kaikki järjestelmään liittyvät periaatteelliset sopimukset ja toimintatavat ovat valmiina, järjestelmän toimivuus tulisi testata, arvioida ja muokata mahdollisimman useissa erilaisissa julkaisu- ja käyttäjäympäristöissä ennenkuin se voidaan ottaa laajempaan käyttöön. (Garrett & Lyons, 1993)

    Tekijänoikeuksien hallinta ja valvominen teknologisin keinoin tiedonsiirtokanavan eri vaiheissa saattaa hidastaa tiedonsiirtoa. Myös siirrettävän tiedon sisällön valvonta voi loukata käyttäjien yksityisyyttä, mutta toisaalta vähäinen valvonta voi aiheuttaa käyttäjälupaan kuulumattomien aineistojen väärinkäyttöä. Salakoodattuun tarkistussummaan tai käyttäjämäärän rajoittamiseen perustuvat menetelmät eivät vaaranna käyttäjien yksityisyyttä. Tiedon salakoodaaminen on tehokas tapa sekä tiedon käytön että tekijän moraalisten oikeuksien valvontaan. Teoksen oikeudelliset haltijat voivat kontrolloida salakoodin purkamiseen tarvittavan 'avaimen' luovuttamista ja samalla teoksen yhtenäisyyden takaamiseksi säilyttää teoksen salakoodaukseen käytetyn menetelmän omana tietonaan. (Cohen, 1994)

    2.4.2.2 Malleja

    Teoksien käytön kontrolloinnin ja käyttäjien tunnistamisen avulla on mahdollista kehittää niihin liittyviä malleja tekijänoikeuksien valvontaan. Teoksien käyttöä kontrolloivissa malleissa teokset voivat sisältää tietoa niiden käyttöön oikeutetuista käyttäjistä, tai käyttäjillä on hallussaan lista käytettävistä teoksista. Käyttäjien tunnistamiseen perustuvissa malleissa päätavoitteena ovat suojattujen teoksien käytön valvonta ja siitä veloittaminen. (Cohen, 1994)

    Tekijänoikeuksien valvontaan liittyvien mallien prototyyppejä on jo kehitetty ja niistä tunnetuimpia ovat CITED (Copyright in Trasmitted Documents) ja Adonis. CITED määrittelee suuntaviivoja elektronisille tekijänoikeuksille ja oikeudenmukaisia suojaus- ja saantitapoja tekijänoikeuksin suojatuille teoksille. Adonis on tieteellisten julkaisijoiden yhdistys, joka on kehittänyt mallia lähinnä julkaisujen jakelun ja kopioinnin veloittamiseen. The Quality Management Database on järjestelmä, joka teknologia-avusteisesti mahdollistaa tekijänoikeuksien haltijoiden ja käyttäjien välisen kommunikoinnin. Online Scientific Library on malli, jossa akateemisia julkaisuja sisältävän tietokannan käyttöoikeudet on tarkoin rajattu erillisellä käyttömaksulla vain tietyille käyttäjille. (Cohen, 1994)

    2.5 Tulevaisuuden näkymiä

    Nykyisen tekniikan suomien mahdollisuuksien ja varhaisten kokemuksien perusteella voidaan jo esittää kokonaisvaltaisia visioita tulevaisuuden julkaisutoiminnasta ja sen osatekijöistä. Denning ja Rous (1995) esittävät artikkelissaan joitakin näkökulmia elektronisesta julkaisumediasta ja sen käyttämisestä, joista lyhyesti seuraavaksi. Niiden lisäksi esitellään lopuksi myös Okersonin (1991a) hahmotelma siitä, miltä elektronista teknologiaa hyödyntävä julkaiseminen näyttää vuonna 2000.

    Denningin ja Rousin (1995) mukaan julkaisuista tulee yhteisön tietokannan 'virtoja', jotka voidaan yksilöidä tietokannan luokituksen avulla. Hyväksymishetkellä julkaisu siirretään tietokantaan perinteisen paperijulkaisuyrityksen tuotantojonon sijaan. Tehokkaamman teknologian ansiosta yksittäiset julkaisu- ja sivurajat häviävät. Erilaiset yhteisöt tarjoavat edellytykset ja koneistot, joiden avulla kirjoittajat voivat julkaista töitään ja saada julkisen palautteen jo ensimmäisille versioille. Lukijat ostavat lehtijulkaisujen sijaan käyttöoikeuksia tietokantoihin, jotka mahdollistavat julkaisujen lukemisen ja omien tekstien julkaisemisen. Julkaisijat jakelevat lehtien tai dokumenttien sijaan ilmoituksia julkaisujen saatavuudesta, ja paikalliset yrittäjät erikoistuvat elektronisten tulostus- ja kopiointipalveluiden tuottamiseen varsinkin yliopistoissa. Uusia palveluita, kuten haku-, vertailu- ja uudelleenpakkaustoimintoja on saatavilla. Julkaistavat teokset sisältävät hypertekstiä, kuvia, grafiikkaa, ääntä ja muita multimediaefektejä, ja niiden avulla luodaan uuden tyyppisiä teoksia esimerkiksi koulutusta varten. Tekijänoikeusmaksut tulevat pakollisiksi ja niitä kerätään automaattisesti dokumenttia haettaessa tietokannasta. Mainonta tulee yhä enemmän kohdistumaan yksilöille heidän toiveidensa ja kiinnostuksiensa kohteiden mukaan. Käyttäjille tarjolla olevat yleiset tietokannat sisältävät arkistojen lisäksi tapahtumakalentereita, konferenssiaikatauluja, työpaikkailmoituksia ja uutisia.

    Okerson (1991a) muotoilee elektronisten julkaisujen visiossaan vuoden 2000 tilannetta, jolloin useimmat julkaisut ovat saatavana sekä paperi- että verkkoversiona. Julkaisumarkkinat ovat jakautuneet tasan paperijulkaisemisen ja muiden julkaisumuotojen välillä. Tietoverkkojen omistuspohja on kaupallinen, mutta käyttökustannukset ovat kuitenkin alhaisia. Verkkojulkaiseminen on luonut myös uusia elektronisten julkaisujen käsittelyyn liittyviä toimialoja. Tekijänoikeudelliset kysymykset ja lainsäädäntö elävät edelleen.

    Sekä Denningin ja Rousin että Okersonin ennustukset uskovat vahvasti elektronisen julkaisemisen nopeaan leviämiseen ja siihen liittyvien toimintojen kehittymiseen. Okersonin ajatus siitä, että julkaisut ovat saatavilla paperi- ja verkkoversioina on realistinen, koska verkkojulkaisut eivät vedä vertoja käyttömukavuudessa paperijulkaisuille. Toisaalta Denningin ja Rousin ajatus julkaisujen keskittymisestä tietokantoihin sisältää myös erilaisia tukitoimintoja, joista keskeisimmät ovat julkaisujen haku- ja tulostustoiminnot. Verkkojulkaisuihin voidaan myös liittää erilaisia multimediaominaisuuksia, jotka lisäävät niiden visuaalisuutta ja tulevat siten houkuttelemaan varmasti yhä useampia paperijulkaisujen kannattajia lukijoikseen. Yhteenvetona edellä esitettyihin ennusteisiin voidaankin todeta, että julkaisumenetelmien siirtyessä yhä elektronisempaan muotoon niiden ympärille muodostuu uusia toimialoja, jotka palvelevat mahdollisimman monipuolisesti ja kattavasti julkaisujen lukijakuntaa. Laajan lukijakunnan tavoittaakseen elektronisessa julkaisemisessa tulee myös huomioida ne lukijat, jotka eivät omista kaikkea julkaisujen saamiseen tarvittavaa teknologiaa. Heillekin tulee tarjota vaivaton yhteys julkaisuihin erilaisilla tulostus- ja hakupalveluilla mahdollisimman pienin kustannuksin.

    2.6 Yhteenveto

    Elektronisten dokumenttien hallinta tehostaa julkaisuprosessia, tukee organisaation eri prosesseja ja parantaa ihmisten välistä kommunikointia ja ulkoisen informaation saatavuutta. Lisäksi se tukee dokumenttien luontia ja ylläpitoa, sekä asiakirjojen ylläpitoa ja edistää koulutusta. Kaiken kaikkiaan elektronisten dokumenttien hallintateknologiaa käyttämällä on mahdollista säästää paperia, nopeuttaa kommunikointia ja lisätä tuottavuutta.

    Elektroniseen dokumenttien tuottamiseen siirryttäessä on ratkaistava asioita, joita uusi teknologia tuo tullessaan. Myös kansainväliset tietoverkot julkaisukanavana vaikuttavat julkaistavan tiedon esittämiseen, dokumenttien suunnitteluun ja sekä julkaisukontekstiin. Jos dokumentti täytyy esittää sekä paperijulkaisuna että WWW:ssä julkaistavassa muodossa, sen rakenne on määriteltävä eri muunnostarpeet huomioiden. Julkaistavan dokumentin ulkoasulle asetettavat vaatimukset vaihtelevat julkaisutapojen mukaan. Koska verkkojulkaisuilla on kansainvälisten verkkoyhteyksien ansiosta laaja lukijakunta, julkaisemisessa on kiinnitettävä huomiota eri tekijöihin ja lukijoiden odotuksiin, joista tärkeimpiä ovat tekijänoikeudet, julkaisun laatu ja sen sisältämät viittaukset muihin teksteihin. Nämä seikat ovat vielä ainakin osittain kehityksen kohteena, jotta tietoverkosta muodostuisi oikeudenmukainen, turvallinen ja monipuolinen julkaisukanava.

    Tekijänoikeudellinen lainsäädäntö ei vielä ole kattava elektroniseen julkaisemiseen liittyvien asioiden suhteen, mikä onkin herättänyt keskustelua myös akateemisissa piireissä. Uusi teknologia mahdollistaa verkossa olevien dokumenttien kopioimisen, muuttamisen ja eri dokumenttien yhdistelemisen, jolloin alkuperäinen teksti on lähes mahdotonta erottaa kopiosta. Samalla myös kirjoittajan ja lukijan välinen ero hämärtyy, sillä myös lukija voi muokata tekstejä. Nykyiset tekijänoikeusasetuksissa mainitut termit eivät kuvaa elektroniseen julkaisemiseen liittyviä asioita, ja siten lakia ei pystytä soveltamaan sellaisenaan elektroniseen julkaisemiseen. Jotta tiedon levitykseen liittyvät tekijänoikeusasiat saadaan ajantasalle, on laadittava yleiset, kaikkia kansainvälistä tietoverkkoa käyttäviä maita koskevat säännöt. Tekijänoikeuksien hallinnan avuksi on kehitelty erilaisia teknologioita ja malleja, joilla pyritään ehkäisemään väärinkäytöksiä esimerkiksi rahastuksella ja rajoitetuilla käyttöoikeuksilla.

    Kokemukset elektronisesta julkaisemisesta ovat osoittaneet, että se tulee yleistymään nopeasti. On esitetty ennusteita, että tulevaisuudessa useat julkaisut ovat saatavilla paperi- ja verkkoversiona joko yleisissä tai kaupallisissa tietoverkoissa. Verkkoversio ei syrjäytä täysin paperiversiota, koska verkkojulkaisut eivät vastaa käyttömukavuuksiltaan paperiversioita, ja kaikilla ei ole käytössään verkkoversion lukemiseen tarvittavaa tekniikkaa.



    SeuraavaEdellinenYlös
    Seuraava Edellinen Alkuun